Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Nostalgia: Maailman ensimmäisen muovisen huoltoaseman rakennuspuuhia verhosi salamyhkäisyys

Toukokuussa 1969 maailman ensimmäistä muovista huoltoasemaa pystytettiin lähelle Valkeakoskea silloisen kolmostien varteen. Valkeakosken Sanomien mukaan pressun alle piilotettuja rakennuspuuhia verhosi salaperäisyys. Epäiltiin, että Gulf ei halunnut antaa kilpaileville öljy-yhtiöille ennenaikaisia tietoa rakennuksesta. Toisen tulkinnan mukaan Gulf halusi peittely-yrityksillään herättää juuri huomiota. Rakennuksen muoviset elementit oli kuitenkin saatu suurimmaksi osaksi paikoilleen, joten valokuvien ottaminen erikoisuudesta onnistui. 50 vuotta sitten Valkeakosken markkinoiden alla Valkeakosken Sanomat muisteli, miten tehdaskylän kauppatorille tultiin aikoinaan myymään maataloustuotteita soutaen tai hevosella. Tehtaan väki oli kiitollista ostajakuntaa, ja tori pitikin yllä yhteyttä kylän ja ympäröivän maaseudun välillä. Pälkäneläiset kalastajat Jukka Järvinen ja Pekka Ojutkangas saivat Pälkänevedestä 7,8 kiloa painavan kuhan. Pituutta vonkaleella oli 90 senttiä ja ympärysmittaa 59 senttiä. Kala saatiin verkolla. Tuolloin valokuvaan ikuistettu kuha oli tiettävästi suurin laatuaan Pälkänevedestä saatu. Maalauskone maalasi silloiselle kolmostielle keskiviivaa Sääksmäellä. Takapallilla istuva Lauri Mäenpää laittoi varoituskartiot juuri maalatulle viivalle. Maalauskalustosta oli tuolloin pulaa, joten ajoradat saivat reunaviivat vasta myöhemmin. Konetta ohjasi Pentti Kraft. Keväällä Valkeakoskella rakennettiin ahkerasti. Säteri Oy sai raion-silkkitehtaan viereen kohoavan finncrepe-tehtaan laajennustyöt käytiin. Kustannusarvio oli noin 2 miljoonaa markkaa, koneinvestointi puolestaan 3,5 miljoonaa markkaa. Sen lisäksi alkoi Vääräkoivun uuden asuinalueen kolmannen kerrostalon, tai "tornitalon", rakentaminen.