Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Pensaikoissa on liikettä, kun hyönteissyöjät, kertut, siepot ja muut siivekkäät tankkaavat muuttomatkaa varten

Luteita, perhosia ja muita hyönteisiä, juuri tähän aikaan kesästä kasvillisuus kuhisee erilaisia kuusijalkaisia. Toki kahdeksanjalkaisiakin, mutta hämähäkit eivät sentään ole hyönteisiä, vaan niveljalkaisiin kuuluvia hämähäkkieläimiä. Päiväperhosia on hyvin ollut liikkeellä, varsinkin nokkosperhosia, ja eritoten keisarinviittoja. Nyt kesän vaihtuessa syyspuolelle ovat useiden lajien toinen sukupolvi lennossa. sitruuna-, nokkos-, lanttu- ja karttaperhonen. Yksi laji, joka itseltä on jäänyt täysin tänä kesänä havaitsematta, on ollut isokokoinen kaunis haapaperhonen, vaikka se aiempina vuosina näyttäytyi säännöllisesti pyöräillessä metsäautoteillä. Sudenkorennot ovat olleet hellepäivinä näkyviä lentäjiä vesien rannoilla, aukioilla ja kyläteillä. Nuo ilmojen akrobaatit sädehtivin siivin kiertelevät omalla reviirillään saalistaen kaksisiipisiä, kärpäsisä ja sääskiä. Samalla ne häätävät saman lajin koiraat pois alueeltaan. Sudenkorentoja seuratessa veden äärellä kiinnittää huomion myös veden pinnalla liikkuviin eliöihin. On vesimittareita, punkkiaisia, kelliäisiä, vetiäisiä, vesihiippareita, jotka ovat puolivesiluteita ja kuuluvat näin luteiden osalahkoon. Luteita onkin sitten kaiken kaikkiaan lähestulkoon viisisataa lajia ja on huomattava, että ne eivät ole syöpäläisiä kuten nuo luteisiin kuuluvat lutikka, lepakkolutikka ja pääskylutikka. Luteiden pääasiallinen ravinto on kasvinesteitä ja noin puolella lajeista ravintona ovat muut hyönteiset. Alkukesän hellekausi teki sen, että moni kasvi ehti kukkia normaalia aiemmin. Esimerkiksi Tykölänjärven laskuojan sammakonkelloalueelta ei enää heinäkuun puolivälin jälkeen löytynyt kuin kukkineita versoja. Samoin kävi suovalkun, sääskenvalkun ja pussikämmekän. Sentään tarkistuskäynnillä löytyi vielä yksi kukinto sarjatalvikin eräältä kasvualueelta. Tällä hetkellä on pensaikoissa liikettä, kun hyönteissyöjät, pajulinnut, kertut, siepot ja muut siivekkäät, aikuiset ja nuoret linnut ovat alkaneet tankkaamaan muuttomatkaa varten. Samoin ovat maastossa joidenkin nisäkkäiden nuoret yksilöt, jotka opettelevat aikuisten eläinten elämää. Olen saanut useita yhteydenottoja juurikin näiden nuorten lintujen ja nisäkkäiden kohtaamisesta kissojen kanssa. Nuo kohtaamiset ovat yleensä päättyneet näiden villien otusten tappioksi, sillä ylivertainen saalistaja on yleensä päättänyt kohdatessa niiden juuri alkaneen elämäntaipaleen. Siksikin laitan tähän loppuun pienen, Pentti Linkolan kertomuksen siitä, mitä tapahtuu kun kissa on vapaasti liikkumassa maastossa. Seuraavan kappaleen ensimmäisestä lauseesta on vaihdettu sanan ’lehtien’ tilalle ’Fakebookin’: ”Entä nämä Facebookin tuhannet imelät mirrikuvat? Miksei juuri koskaan näe kuvia, joissa kissa minun puolivuosisataisen kokemukseni mukaan on tyypillisimmillään ‒ retuuttamassa metsäviklopoikueen emoa navetan kivijalan koloon tai leppälintua siivestä raahaten omakotitalon ruusutiheikköön? Tai vartioimassa talvisen lintulaudan vieressä mökin portailla nitistämäänsä punatulkkua ja oravan häntää? (Pentti Linkola: Luonnonsuojelun vaiettu painajainen; Kirjassa ’Voisiko elämä voittaa’ 5. painos, Tammi 2004) Niinhän se on, että kun ihastellaan ja söpöillään linnunpoikasten ja oravan kuvista, silti heti kun muistutetaan tuosta kissan ikävästi luonnoneläimiin kohdistuvasta ylivertaisesta saalistusvietistä ja –taidosta, alkaa puolustelu ulkona liikkuvien kissojen puolesta. Vain osa kissan omistajista pitää kissan sisäkissana ja ulkoiluttaa sitä valjaissa, eikä mikään ole ikävä kyllä vuosien saatossa muuttunut. Nyt metsissä tapahtuu koko ajan katastrofaalisen raju muutos ja kaikki mahdollinen kaadetaan. Siksikin osa luonnonvaraisista eläimistä, linnuista oravista ja liito-oravista, joutuu siirtymään lähes asutuksen piiriin, yhä useampi näistä päätyy tuon rakkaan karvakerän saaliiksi. Kuitenkin jokainen on omasta mielestään luontoa ja eläimiä rakastava kansalainen. Odottaisi, että luonnonsuojelujärjestöt omissa julkaisuissaan toisivat enemmän esille tämän kissaongelman, kuten Pentti Linkola aikanaan näin patisteli: ”Luulisi, että kissa olisi Suomen Luonto -lehdessäkin pysyvä keskustelun aihe, että reportaasit, selonteot ja tilastot kissan uhreista olisivat vakioaineistoa. Mutta eipähän ole enemmälti näkynyt."