Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Mitkä tiet ovat kaupungin ja mitkä valtion vastuulla Valkeakoskella? Asian selventämiseksi on nyt tehty kartta, kertoo Hannu Uusikartano mielipiteessään

MIELIPIDE Ainakin minulle oli pieni yllätys kuulla, että Valkeakosken kaupungin vastuulla oleva tie- ja katuverkko, noin 155 kilometriä kattaa ainoastaan ns. taajama-alueen, ja että ely:n ("valtion") vastuualue alkaa ulosmenoteillä hyvinkin läheltä keskustaa. Yllätys tämä näyttäisi olevan myös monille kuntalaisille ja valtuutetuille, kokeneillekin, niin monta kaupungin vastuualueen ulkopuolelle sijoittuvaa valtuustoaloitetta olen tavannut lyhyen valtuustotaipaleeni aikana. Tällaiset aloitteet menevät kyllä yleensä ely:lle tiedoksi, mutta nykyisessä taloustilanteessa kaupungin on viisainta keskittää rajalliset resurssinsa omalle vastuualueelleen. Epäselvyyttä on ollut etenkin Helsingin suuntaan, jossa on toivottu liikenneympyrää Kaapelintien risteykseen, siis valtion alueelle. Myös Kangasalan suuntaan on kaupungin alueen usein arveltu ulottuvan todellista pitemmälle. Alueista tehty kartta Asian selventämiseksi kaupungin nettisivuille on nyt laitettu kartta, joka löytyy osoitteesta valkeakoski.fi -> Tekniset palvelut -> Tiet ja kadut -> Katujen kunnossapitoalueet kartalla. Keskustasta päin tultaessa kaupungin kunnossapitoalue Tampereen suuntaan päättyy Tampereentien (130) liittymään, Toijalan suuntaan ennen Lempääläntien ja Niementien risteystä, Niementiellä ennen Radanvarsitien risteystä, Sääksmäentiellä ennen Kaapelintien risteystä, Kaapelintiellä Irjalantien risteyksen jälkeen, Pälkäneentiellä Sointulantien risteyksen jälkeen ja Kangasalle johtavalla tiellä no. 310 Pohjankorven liittymän jälkeen jne. Toivottavasti kartta selventää vastuualuerajoja ja helpottaa mahdollisen palautteen toimittamista oikeaan osoitteeseen. Hannu Uusikartano Tekninen lautakunta, puheenjohtaja