Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Mielipidekirjoittaja joutuu ylipainonsa takia jatkuvan kiusaamisen kohteeksi Valkeakosken uimahallissa: ”Altaalla on useaan kertaan kysytty lupaa rukoilla lihavuuteni parantamiseksi”

Olen ylipainoinen ja sairastan nivelsairautta. Minulle ainoa mahdollinen liikuntamuoto on uiminen. Olen käynyt uimahallissa säännöllisesti usean vuoden ajan. Ulkomuotooni ja lihavuuteeni liittyvä huomauttelu ja pilkkaaminen Valkeakosken uimahallissa on jatkunut alusta alkaen. Tähän asti olen jaksanut tulla uimaan iloisesti hymyillen, mutta nyt minulle on tullut suru ja itku ja väsymys. Olen sivistynyt, hyväkäytöksinen ja ystävällinen, enkä jotenkin voi ymmärtää, että uimahallissa minusta tulee yleisen pilkan ja arvostelun kohde ja ääliö ja sylkykuppi, jolle voi sanoa mitä vaan, ja jota voi kohdella miten vaan. Suurin osa uimahallissa kävijöistä suhtautuu minuun kuin normaaliin ihmiseen, mutta en kuitenkaan enää muista milloin olisin saanut käydä uimassa ilman minkäänlaista kommentointia tai naureskelua. Lasten kohdalla ulkomuodon ihmettelyn jotenkin ymmärrän: "äiti tuo täti on hassun näköinen, kun sillä on niin iso maha, äiti tuu kattomaan, tolla tätillä on iso peppu". Aikoinaan omien lasteni kohdalla ihmisten erilaisuuteen suhtautuminen oli ehkä tärkein oppi ja ehdoton käytössääntö uimahalliin mentäessä. Altaalla on useaan kertaan kysytty lupaa rukoilla lihavuuteni parantamiseksi. Jonossa odottavat päiväkotilapset ja alakoululaiset kuiskuttelevat, naureskelevat ja osoittavat sormella. Isommat lapset uskaltavat kommentoida altaalla jo asiaa jo suorempaan: "kato mikä läski, kato mikä pontso sun takanas on, mee salille". Aikuiset asiasta vaivaa näkevät ottavat lihavuuden tai laihduttamisen "sattumalta" kanssani tai kuulteni puheeksi: "kun sulla on tota elopainoakin". Onpa minua kättä pään päällä pitäen saunanlauteilla siunattu ja rukoiltu ja pyydetty lihavuuteni apua Jeesukselta. Altaalla on useaan kertaan kysytty lupaa rukoilla lihavuuteni parantamiseksi. Tiedän kyllä, että olen lihava ja hirveän näköinen, ja tiedän että minun pitäisi laihduttaa ja tiedän, että minun ei pitäisi välittää. Tiedän myös, että muutkin lihavat kokevat muissakin uimahalleissa ja joka paikassa samanlaista pilkkaamista ja naureskelua; en todellakaan ole ainoa. En tiedä jaksanko enää käydä uimassa. Päätin ja jaksoin vielä kirjoittaa kokemuksiani ja ajatuksiani luettavaksi. Tiedän kyllä, että minä ja vain yksin minä olen syyllinen lihavuuteni. Kirjoittajan toiveesta teksti julkaistaan nimettömänä.