Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Arvio: Strindbergin klassikko ei ole ollenkaan ruosteessa – Jos odotat juhannusyön romantiikkaa, älä katso tätä

August Strindberg: Neiti Julie. Ohjaus ja suomennos Michael Baran, visuaalinen suunnittelu Kimmo Viskari, musiikki Juhani Nuorvala. Arvio perustuu Eino Salmelaisen näyttämöllä Tampereen Työväen Teatterissa nähtyyn ensi-iltaan. Vähän pelotti lähteä katsomaan Strindbergin Neiti Julieta ( Fröken Julie , 1888). Millainen olisi moderni versio tuskaisan naisvihaajan klassikkonäytelmästä? Lähtikö siitä ruoste? Tulisiko penkissä mieliteko ulos piinaavasta tunnelmasta vallankin, kun ei ole edes väliaikaa? Eipä tullut. Esitys imaisi mukaansa, vaikka totuuden nimessä, kyllä välillä ahdisti. Mitä siinä muutakaan voi neiti Julien ( Eriikka Väliahde ) ja lakeija Jeanin ( Janne Kallioniemi ) velloessa strindbergiläisessä yhteiskunnassa ja ihmissuhteessa ja keittäjä Kristinin (Emmi Kaislakari) kärsiessä? Tietysti olisi voinut keventää oloaan naurahduksilla, kuten osa ihmisistä teki. Tukalimmalta tuntui musiikki. Sofin ( Anna-Sofia Anttosen ) saksofoni oikein raastoi. Olihan siellä myös myrkkykeitosta, keittiö- ja partaveistä ja neidin itsemurha, mutta entä ne saappaat ja näyttelijät niiden sisällä! Väliahde teki hallitusti vaihdoksen säteilevästä ja flirttailevasta neidistä ensin paon ja sitten kuilun partaalle. Yhtä taiten Kallioniemi kantoi monisärmäistä rooliaan. Kaislakarin Kristin toimi molemmille vastapainona, vanhan maailman edustajana tukevannäköisissä, valkoisissa kiviseinäkulisseissa, jotka osoittautuivat kaikkea muuta kuin turvallisiksi. Olihan kyllä puvuissa solkia ja suojavarusteita! Jeanin ylisuurien kumisaappaiden tarkoitus kirkastui viimeistään näytelmän edetessä. Oli myös neidin saappaat ja yhdet tyhjät vielä: kreivin. Se, jolla oli kulloinkin valta, tallaa saappaansa alle. Aatelisneiti heittää yhteiskuntaluokkarajat ja moraalisäännöt viinilasiin juhannusyönä ja viekoittelee palveluskuntaan kuuluvaa, kihloissa olevaa miestä. Neidissä on uuden ajan naista, orastavaa feministiä, mutta toisaalta hän on aikansa ja asemansa vanki. Seksin jälkeen jälkeen huuma haihtuu: yhteiskunnassa ylöspäin kiipivä mies se onkin viettelijä. Motiivina on raha. Pyrkyri halventaa neitiä ja suistaa tätä kuolemaan. Kun ei ole omaisuutta, ei ole rakkautta eikä vapautta. Jeanille lupautunut Kristin puolestaan on jähmeä kuin sääty-yhteiskunta itse. Kristinit eivät riko rajoja eivätkä nouse kapinaan. Lipevän lakeijan kukkoilu loppuu äkkiä. Kallioniemen Jean osaa olla nöyrää poikaa, kun kreivi palaa kotiin. Lakeija kiillottaa taas isännän saappaat.