Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Muistatko, kun heinää korjattiin vielä seipäille? Tältä se näytti Valkeakoskella 50 vuotta sitten

Nykyisestä maisemasta pitkälti kadonneet heinäseipäät olivat vielä kovassa käytössä 50 vuotta sitten Valkeakoskella. Vuonna 1970 kesä–heinäkuun vaihteessa tunnelma oli muutenkin hyvin kesäinen lehtemme sivuilla. Visavuoressa nautittiin musiikista, kesäsiirtolan lapset saivat vieraita ja kesäteatterinäytelmä tuli ensi-iltaan. Kaikkea tätä tarjolla tämän kertaisessa nostalgiakatsauksessamme: 1 Yleisöllä oli tilaisuus nauttia musiikista viime sunnuntaina Visavuoren kaunissa ympäristössä, jonne saapui myös valkeakoskelaisia vesibussiretkeilijöitä. Musiikista huolehti Toijalan VPK Juha Nuoran johdolla. ohjelma koostui pääasiassa suomalaisesta musiikista. 2 Varmana keskikesän merkkinä ovat heinäseipäät taas alkaneet nousta pelloille. "Normaalista aikataulusta ollaan jonkin verran edellä, esimerkiksi viime vuonna päästiin heinäntekoon vasta heinäkuun 10. päivän tienoilla", heinäntekijät Tuukka Keso ja Risto Kilpiäinen kertoivat. 3 Valkeakosken ystävyyskaupungin Sokolin vieraat olivat kylässä. Valtuuskunnalla oli retkeilypäivä, jonka vieraat aloittivat tutustumalla lasten kesäsiirtolaan Kariniemessä, minkä jälkeen he kävivät Sääksmäellä Emil Wikström -museossa. Iltapäivällä he saunoivat Rauttunmajalla. 4 Kesäteatterin "Sirkus Eurooppa" sai ensi-iltansa. Kuvassa osanäyttelijöistä: Marja Lehtinen (vas.), Asko Kaunisto , Leena Viitanen , Anja Tuominen , Reijo Tjurin , Marja-Liisa Järvinen ja Kauno Villberg . Esitys oli Kaupunginteatterin, Työväenopiston ja Nuorisoteatterin yhteistyötä.