Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Valkeakoski ei aio poistaa terveyskeskusmaksuja – Asiasta tehtiin talvella aloite, mutta asiakasmaksut ovat kaupungille edelleenkin tarpeen

Talvella Valkeakoskella tehty aloite terveyskeskusmaksujen poistamisesta ei ole johtamassa aloitteessa toivottuun lopputulokseen. Asiaa on tarkasteltu sosiaali- ja terveyslautakunnassa. Viimeksi kaupunginhallitus päätti viedä valtuustoon asiasta laaditun lausunnon ja oman päätöksensä, jonka mukaan aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin. Asiaa valmisteltaessa on todettu, että todelliset perusterveydenhuollon kustannukset ovat huomattavasti asiakasmaksuja suuremmat. Näin ollen suurin osa terveyden- ja sairaanhoidon asiakkailta perittävistä kustannuksista katetaan verovaroilla. Viime vuonna Valkeakoskella rahoitettiin asiakasmaksuilla noin kahdeksan prosenttia perusterveydenhuollon palveluista. Asiakasmaksuilla kerättiin yli 1,5 miljoonaa euroa. Summasta 240 000 kertyi terveyskeskusmaksuista, noin 570 000 euroa hammashoidon maksuista ja lähes 660 000 laitoshoidon maksuista. Muun muassa lääkärintodistuksista ja fysioterapiamaksuista tuli loput, noin 70 000 euroa. Maksurasitukseen voi saada helpotusta Vastauksen mukaan terveyskeskusmaksujen poistamisen kustannusvaikutus olisi merkittävä. Maksuista luopumista ei pidetä perusteltuna siksikään, että paljon terveyspalveluita käyttävät voivat saada helpotusta maksurasitukseen. Maksu voidaan jättää perimättä tai sitä voidaan alentaa, jos esimerkiksi toimeentuloedellytyksien perusteella on syytä. Toimeentulotuki voi myös olla mahdollinen, jos maksunalennusta tai -vapautusta ei saa. Kunnallisen terveydenhuollon maksuilla on myös maksukatto, 683 euroa kalenterivuodessa. Sen jälkeen avopalvelut, kuten lääkärillä käynti, ovat maksuttomia ja laitoshoidon maksuja alennetaan. Vuotuinen lääkekatto puolestaan on tänä vuonna 572 euroa. Sen täytyttyä asiakas maksaa 2,50 euroa omavastuuta lääkettä kohti. Terveyskeskusmaksua ei peritä alle 18-vuotiailta. Lisäksi siitä ovat vapautettuja Valkeakoskella sotaveteraanit sekä vuonna 1927 tai sitä aiemmin syntyneet. Muilta se peritään kolmelta ensimmäiseltä käynniltä kalenterivuodessa. Edit: Otsikkoa tarkennettu 13.6. kello 9.10.