Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Tunnetko ansioituneen äidin? – Äitienpäivän kunniamerkkien haku käynnissä

Äitienpäivän kunniamerkki, Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitali kultaristein, myönnetään lasten ja nuorten esimerkillisestä kasvatustyöstä sekä perhe-elämän ja vanhemmuuden edistämisestä ansioituneelle. Perusteluna voi olla myös laajemman yhteisvastuullisen kasvatustehtävän toteuttaminen esimerkiksi lastensuojelu- ja perhejärjestöissä, nuoriso- ja urheilujärjestöissä tai muissa yhteiskunnallisissa järjestöissä. Kunniamerkin voi saada 40 vuotta täyttänyt biologinen äiti, adoptioäiti tai sijaisäiti. Kunnat, seurakunnat, yhdistykset ja muut yhteisöt voivat ehdottaa palkittavia äitejä. Omia vanhempia ehdottaessa tulee olla vähintään kaksi luotettavaa, toisistaan riippumatonta lausuntoa järjestöiltä tai muilta yhteisöiltä, jotka tuntevat hyvin kyseessä olevan perheen. Muutkin omaiset, tuttavat ja naapurit voivat olla aloitteellisia, mutta esityksen tekijänä tulee tällöin olla viranomainen, järjestö tai muu yhteisö. Äitienpäivän kunniamerkin saajat edustavat monipuolisesti tämän päivän äitejä sekä ansioidensa että ikänsä puolesta. Palkittavien äitien tulee edustaa erilaisia ryhmiä ansiotyössä käyvistä äideistä ja yksinhuoltajista aina maaseudun emäntiin. Ammatissaan kasvattajina toimiville kunniamerkkiä ei kuitenkaan ole tarkoitus myöntää. Aluehallintovirastot ottavat kunniamerkkiesityksessään huomioon sekä tasapuoliset alueelliset jakaumat että ruotsinkielisen väestön osuuden. Sosiaali- ja terveysministeriö tekee aluehallintovirastojen esitysten perusteella kunniamerkkiesityksen ritarikunnille. Kunniamerkit luovutetaan äitienpäivänä valtakunnallisessa juhlassa, jonka järjestelyistä vastaa Mannerheimin Lastensuojeluliitto.