Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Erityisluokan ohjaajan työ on vaativaa – lautakunta ei halunnut laskea tehtävän koulutustasoa, sillä oppilashuollon vahvistaminen on nyt tärkeää

Valkeakoskella tarvitaan edelleen oppilas- ja opiskelijahuoltoon erityisohjaaja vaativaan erityisluokkaan. Nimike on ollut mielenterveyshoitaja tai psykiatrinen sairaanhoitaja. Tämän vakanssin vapauduttua on haluttu tarkistaa tehtävännimike ja kelpoisuusehdot 1. toukokuuta lukien. Koulutus- ja hyvinvointilautakunnalle esitettiin tiistaina, että nimikkeeksi muutetaan erityisohjaaja ja kelpoisuusehdoksi koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan tutkinto tai muu tehtävään soveltuva tutkinto. Lautakunnan jäsen Joni Kumlander (sd) teki muutosesityksen. Hän esitti, että hoitajan vakanssista tulee erityisohjaajan vakanssi 1. elokuuta lukien ja kelpoisuusehdoksi vahvistetaan soveltuva korkeakoulututkinto. – Missään tapauksessa koulutustasoa ei saa laskea. Psykiatrisia sairaanhoitajia on kuitenkin äärettömän vaikea saada. Kenties siihen saadaan joku jollain muulla koulutuksella ja aiemmalla psykiatrisen puolen osaamisella. Tämä kelpoisuusehto ei kuitenkaan sulje pois psykiatrista sairaanhoitajaakaan. – Meillä on paljon oppilashuollon tarpeita kaupungissa. On myös niin huonosti voivia lapsia, että mielestäni koulutustasoa pitää mieluummin nostaa kuin laskea. Kumlanderin muutosehdotusta kannattivat Anne Rikassaari (ps), Petri Nieminen (ps) ja Ari-Petteri Tynskä (vihr). Lautakunta hyväksyi Kumlanderin ehdotuksen yksimielisesti. Esitys menee seuraavaksi kaupunginhallitukselle.