Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

STM: Epidemiatilanne rauhallinen joukkoaltistuksista huolimatta – Pirkanmaa yksi alueista, joissa tartuntojen määrä nousi eniten

Koronavirustartuntojen määrä on pysynyt rauhallisena, mutta joukkoaltistumiset nostavat lukemaa alueellisesti, tiedottavat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) sekä sosiaali- ja terveysministeriö (STM). Viikolla 36 eli 31.8.– 6.9. todettujen koronavirustartuntojen määrä nousi verrattuna edelliseen seurantaviikkoon. Elokuun viimeisellä viikolla uusia tapauksia oli 145, kun taas syyskuun ensimmäisellä viikolla tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin 223 uutta tapausta. Tartuttavuusluku on tällä hetkellä 1,20–1,25. Tartuttavuusluku kertoo, kuinka monta ihmistä yksi koronavirukseen sairastunut keskimäärän tartuttaa. Ilmaantuvuus nousi kymmenellä alueella, ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on yksi alueista, joissa on todettu eniten uusia tapauksia. Koko Suomessa uusien tapausten ilmaantuvuus eli määrä suhteessa 100 000 asukkaaseen oli 4,0. Kahden edellisen seurantaviikon aikana ilmaantuvuus oli 6,6 tapausta 100 000:tta asukasta kohden. Määrä ei ole merkittävästi noussut, sillä vielä elokuun puolessa välissä ilmaantuvuus oli 6,4. Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä ilmaantuvuus nousi verrattuna edeltävään seurantaviikkoon, mutta on edelleen alle viiden. Tartunnat liittyvät usein jo tiedettyihin ryppäisiin Suuri osa tartunnoista liittyy todettuihin tartuntaryppäisiin. Tartuntoja on saatu sekä kotimaasta että ulkomailta, ja ne ovat levinneet muun muassa perhetapaamisissa, työpaikoilla ja muissa tilanteissa, joissa ihmiset tapaavat toisiaan. Alueellisesti tartuntoja voi olla joillakin alueilla toisia enemmän, sillä tiedossa on useita joukkoaltistumisia muun muassa päiväkodeissa, oppilaitoksissa ja työpaikoilla. Pirkanmaalla on kerrottu koronavirustartunnoista muun muassa opiskelijatapaamisissa, ravintoloissa ja päiväkodissa. Parantuneita lähes 90 prosenttia Keskiviikkoon 9. syyskuuta mennessä Suomessa oli todettu 8 430 koronavirustapausta. Pirkanmaalla Tampereen yliopistollinen sairaalassa (Tays) oli torstai-aamuun mennessä varmistettu yhteensä 292 tartuntaa. Koronaviruksen aiheuttamasta taudista parantuneita on arvion mukaan 7 500, eli lähes 90 prosenttia todetuista tartuntatapauksista. Tautiin liittyviä kuolemia on tilastoitu 337, joista tähän mennessä yksi on Pirkanmaalla. Sairaalahoidossa oli 9. syyskuuta yhteensä 6 potilasta, joista yksi tehohoidossa. Pirkanmaalla ei ole yhtään ihmistä sairaalahoidossa koronaviruksen vuoksi. Viikolla 36 analysoitiin päivittäin noin 10 000–14 000 koronavirustestiä, STM:n tiedotteessa kerrotaan. Positiivisten covid-19-tapausten osuus testatuista näytteistä oli 0,3 prosenttia, joten se noussut hieman viime viikon lukemasta, joka oli 0,2 prosenttia. Osuus on pysynyt edelleen hyvin pienenä.