Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Onko kirjan ostaminen viikonlopuksi pahempi asia kuin kossupullon ostaminen, kysyy kolumnisti Juhani Valli

Kesäaika määrittelee lukutottumuksen. Ainakin kustantajien mielestä, sillä markkinoinnissa suunnataan lukijalle pelkästään dekkareita ja muuta kevyttä viihdekirjallisuutta. Kesälukeminen on jo tajuttu niin, ettei muunlaista kirjallisuutta juuri lueta, vaikka kesällä olisi sellaiseen aikaa. Ei se kuitenkaan ole synti. Kukin taaplaa tyylillään, mutta lukemisen kokonaiskuva on pahasti painottunut tiettyihin kirjallisuuden lajityyppeihin. Onko kirjan ostaminen viikonlopuksi sitten pahempi asia kuin kossupullon ostaminen? Moni tuntuu niin ajattelevan. Kirjan arvostus ja lukeminen yleensä on vähentynyt jatkuvasti. Nykyään jo antikvariaatit lopettavat ostajien puutteessa. "Kirjoja kärrätään paperimolokeihin tai jopa poltetaan kiukaan pesässä” Historiassa kirjoja on poltettu usein. Aleksandrian kirjasto poltettiin aikanaan, natsi-Saksassa oli kirjarovioita ja USA:ssa kirjarovioita on nähty viime vuosikymmeninäkin. Kirjailija ja kulttuurin monitoimimies Olavi Paavolainen ennusti jo 1930-luvun lopulla kirjan kuolemaa. Toki sen jälkeen painosmäärät vain kasvoivat. Nykypäivänä kustantajien uutuusluetteloista ei löydy kovin kiinnostavia julkaisuja. Kotimainen ja ulkomainen viihdekirjallisuus hyökyy markkinoinnin vaahtopäinä ja valitettavan harvoin käännetään merkittäviä kirjoja suomeksi. Onneksi muutama pienkustantaja pitää tasoa yllä, mutta kuinka kauan? Varsinainen helmi kielestä ja sen käytöstä on räppäri Palefacen kirjoittama teos Kolmetoista kertaa kovempi. Se on opas räpin tekemiseen ja tarjoaa mielettömän paljon esimerkkejä suomalaisten räppäreiden lyriikasta. Ja millaisia? Lyriikoissa on kaikki luovuus pelissä. Kieli kukkii, sanasto tuo uusia ilmaisuja, rytmi uudistaa sanottavaa ja teksteissä käytetään monesti sarjakuvista tuttuja onomatopoeettisia ilmaisuja, puhumattakaan sanaleikeistä ja kulttuurisista viittauksista. Palataan kesäkirjallisuuden peruskauraan eli dekkareihin. Harva viitsii lukea Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen, joka on kaikkien rikostarinoiden esi-isä. Siinä jännitys tiivistyy ja murhaajan syyllisyys kasvaa paremmin kuin missään dekkarissa sen jälkeen. Toki kieli on oman aikansa kieltä. Se ei haittaa kuitenkaan itse tarinaa, joka on kertomuksellisuudessa aina tärkeintä. Kirjoittaja on akaalainen freelance-toimittaja