Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Valtuutettujen kysymisoikeutta ei saa kaventaa, kirjoittaa Mikko Nurmo

MIELIPIDE Valkeakosken kaupungin hallintosääntöä ollaan päivittämässä. Yksi muutos koskee valtuutettujen oikeutta esittää kysymys kaupunginhallitukselle. Nykyisin kysymykseen riittää neljän valtuutetun allekirjoitus, jatkossa nimiä vaadittaisiin 11. Tämä tarkoittaa, että nykyisillä voimasuhteilla ainoastaan sosialidemokraattien ryhmä pystyisi omin voimin kysymyksen esittämään. Heilläkään ei pitäisi hallituksen toimista epäselvyyttä olla, kun hallituksen kokouksissa heillä on jo 7 edustajaa. Sen sijaan pienille valtuustoryhmille, joilla ei välttämättä ole edustusta hallituksessa tai lautakunnissa valtuustokysymys on oiva työkalu. Valtuutettujen kysymykseen on annettava vastaus seuraavaan valtuuston kokoukseen, joka ensiksi pidetään kuukauden kuluttua kysymyksen tekemisestä. Näin kysymykset eivät voi jäädä pöytälaatikkoon, kuten valtuustoaloitteilla on joskus tapana. Aina kysymykset eivät ole kaikille mieluisia. Se ei kuitenkaan ole peruste rukkailla hallintosääntöä kunnallisen demokratian kaventamiseksi. Mikko Nurmo Valtuutettu (PS)