Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Sairaanhoitaja Tiina Alanko pyörittää iäkkäiden päiväkeskusta, jossa hoituvat niin laboratorionäytteet kuin yksinäisyyden karkotus

Jos Tiina Alanko ei olisi lähtenyt hoitoalalle, hän saattaisi pitää omaa käsityöliikettä. Päivät kuluisivat värikkäiden lankojen ja kangaspakkojen keskellä. – Vaan eihän sillä eläisi. Alanko onkin sairaanhoitaja ja tiiminvetäjä Valkeakosken terveyskeskuksen päiväkeskuksessa. Innokas käsitöiden tekeminen kuuluu vapaa-ajalle. Hoitajan polulle hän lähti valmistuessaan vuonna 1998 lähihoitajaksi. Alkujaan turkulainen Tiina oli töissä laivassa, missä tapasi laivakokkimiehensä Markun . Lähihoitajana Tiina Alanko työskenteli ensin Valkeakosken kaupungin kotihoidossa. Myöhemmin hän jatkoi opintoja työnsä ohella valmistuen vuonna 2008 sairaanhoitajaksi silloisesta Pirkanmaan ammattikorkeakoulusta. Nykyiseen työpaikkaansa Alanko tuli, kun paikka vapautui pitkäaikaisen edeltäjän eläkkeelle lähdön takia. Mukaan vain lähetteellä Päiväkeskukseen kokoontuu joka arkipäivä joukko ikäihmisiä virkistäytymään, ruokailemaan yhdessä, juttelemaan ja saamaan virikkeitä muutoin usein yksinäisen arjen keskellä. Sinne voi silti päästä vain tositarpeessa, lähetteellä. Päiväkeskuspäivän aikana on saatavissa myös sairaanhoitajan palveluita, kuten verikokeiden ottoa, haavahoitoa tai verenpaineen mittausta. Paikan nimikin oli ennen päiväsairaala. Nyt, kun siellä ei ole enää lääkäriä, se on päiväkeskus. Tarpeen mukaan sairaanhoitaja voi ohjata päivystykseen, ottaa yhteyttä lääkäriin tai varata ajan vastaanotolle. Muistisairaita varten Valkeakoskella on ihan eri päiväkeskus. Terveyskeskuksen päiväkeskukseen pääsyyn asiakkailla on siis muita syitä. Osalla asiakkaista on partaveitsenterävä muisti korkeallakin iällä. Sairaanhoidolliset asiat kuuluvat Alangon työhön, jota hän kuvaa monipuoliseksi. – Työ on fyysistä, mutta en koe sitä raskaaksi. Ergonomisesti se on helpompaa kuin ihmisten kotona tehtävä työ. On myös säännölliset päivätyön työajat. Päiväkeskuksessa kullekin asiakkaalle on enemmän aikaa kuin kotihoitokäynnillä, sillä asiakas saapuu keskukseen noin kello 7.30 ja viipyy iltapäivän kolmeen asti. Jotta tarvitsijoille riittäisi paikkoja, kukin voi tulla tähän päiväkeskukseen vain yhtenä päivänä viikossa. Yhteen ryhmään mahtuu 16 asiakasta. Yhteistyötä kotihoidon kanssa Monet päiväkeskuksen kävijöistä ovat samalla myös kotihoidon asiakkaita. On ikäihmisiä, jotka ovat olleet päiväkeskusasiakkaina monia vuosia. Tämä kotona selviytymistä tukeva palvelu on niin kysyttyä, että sinne jonotetaan. – Jonossa on ollut joskus jopa 16 ihmistä. Nytkin on joitakin. – Teemme kotihoidon kanssa paljon yhteistyötä. Täällä voi ottaa esimerkiksi kotihoidon tarvitsemia kokeita. Jos asiakkaalla ei ole kotona mahdollisuutta saunomiseen, voi päiväkeskuspäivä olla myös viikon saunapäivä. Saunottajaa ei tosin enää ole erikseen, vaan joku kolmesta tiimin jäsenestä huolehtii tästäkin tehtävästä muun työn ohessa. Marraskuisena tiistaiaamuna päiväkeskuksesta lähdetään aamulla myös vesijumppaan tai ulkoilemaan. Yksi asiakkaista tulee sillä välin haavahoitoon sitä varten varattuun huoneeseen . Toimistossa Alanko on varautunut antamaan myös influenssarokotuksia. Useimmat päiväkeskusasiakkaista sen myös yleensä huolivat. Päivemmällä on luvassa niin kävijöille kuin henkilökunnallekin jouluista, elävää musiikkia, josta vastaa yksi asiakkaista, 84-vuotias Pertti Saarinen . Pitkä lista yhteislauluiksi tarjolla olevista joululauluista näkyy seinällä. Sama mies on myös päiväkeskuksen säntillinen bingoisäntä. Sairaanhoitaja Tiina Alanko iloitsee toimeliaan Saarisen avusta. Samaan tiistairyhmään Saarisen kuuluva Terttu Lehto kiittelee, että Saarinen on rivakka myös auttelemaan vaikkapa astioiden korjaamisessa pois pöydästä. Ryhmäläiset ovat tyytyväisiä siihen, että Saarinen huolehtii kaikille hyvää tekevästä musiikista. Kappaleet hän valitsee kulloinkin ajankohtaisesta teemasta. ”Täällä alkoi paranemiseni” Yhtyneiden tarkastusjohtajan ja KHT-tilintarkastajan työstä eläkkeellä oleva Pertti Saarinen on kokenut aivoinfarktin ja pitkäaikaisen masennuksen. Entinen aktiivikuntoilija on löytänyt uutta sykettä päiväkeskuksen tietokilpailuista, bingosta, yhteislaulusta ja allasjumpasta. ” Tänne pääsystä helmikuussa 2013 alkoi paranemiseni, Saarinen näyttää lääkärilleen kirjoittamaansa kirjettä. ”Tiistairyhmämme henki on loistava verrattomat hoitajat mukaan lukien”, kirje jatkui. Saarinen onkin todella kiitollinen päiväkeskuksesta. Hän jatkaa vapaaehtoista toimintaansa heikompikuntoisten kanssaihmisten hyväksi nytkin, kun tietää sairastavansa haimasyöpää. Terttu Lehto puolestaan poistuu Alangon toimistosta yhteistiloihin hymysuin, kun rokotus influenssaa vastaan on saatu. Siellä voi mennä istahtamaan vaikka lepohuoneeseen joulukuusen viereen. Asiakkaat ovat saaneet koristella kuusen jo hyvissä ajoin, jotta heistä jokainen ehtisi katsella joulupuun loistetta edes muutaman kerran. Harva taitaa laittaa kotiin kuusta. Lehdon huolia eilisestä vatsakivusta, aamuisesta niskavaivasta ja huimauksesta on juuri kuunneltu ja kehuttu sitä, kuinka 93-vuotias rouva on edelleen nopealiikkeinen. Kuinkas muutenkaan, sillä rouva on harrastanut elämässään paljon liikuntaa Hakassa. ”Vapaalla osaan olla vaan” Satunnainenkin vieras huomaa, että jokaista asiakasta kannustetaan täällä omatoimisuuteen niin pitkälle, kun on mahdollista. Myös kotonaan asiakas joutuu avaamaan oven – siksi ovea ei riennetä avaamaan täälläkään hänen puolestaan. Myös kotona hänen on noustava sängystä – siksi hän saa nousta myös hoitopöydältä omaa tahtiaan, mutta omin voimin. Tiina Alanko viihtyy työssä hyvin eikä aio pitää kiirettä eläkkeelle. Vapaalla hän sallii itselleen myös joutilaisuuden. – Osaan olla myös tekemättä mitään. Minun omat juttuni ovat mielihyväasioita: teen käsitöitä, lueskelen, ulkoilen ja käyn uimassa. Lapsia on kolme ja lapsenlapsia viisi. Mummu kun olen, olen paljon lastenlasten kanssa. Näen heitä usein, mistä olen onnellinen. Elämä on itse asiassa aika mukavaa! VS esittelee tämän vuoden aikana juttusarjassaan erilaisia työpaikkoja ja työntekijöitä. Voit vinkata meille työntekijöistä osoitteeseen toimitus.valkeakoskensanomat@almamedia.fi