Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Kutsumus löytyi opintojen aikana – Tuire Yltiö saa kolmen vuoden urakoinnista kaksi todistusta: ”Tuntuu oudolta ja vähän tyhjältäkin, ettei ole normaalia valmistumisjuhlaa”

Ilman koronaepidemiaa Valkeakosken ja Pälkäneen rajamailla asuva Tuire Yltiö painaisi lauantaina kaksoistutkintolakin päähänsä ja juhlisi sukulaisten ja ystävien kanssa valmistumistaan. Nyt luvassa on virtuaalijuhla, ja kotona juhlistetaan valmistumista läheisten kesken. Vasta syksyllä juhlitaan isommin, mikäli korona on pysynyt aisoissa. – Tuntuuhan se oudolta ja vähän tyhjältäkin, ettei ole normaalia valmistumisjuhlaa. Joulusta lähtien olen odottanut sitä ja miettinyt valmisteluja. Juhla-asukin on ostettu, mutta onpahan sitten valmiina syksyä varten, Tuire Yltiö sanoo. Hän sai tänä keväänä valmiiksi kolmen vuoden urakkansa, Tietotien lukiossa ja Valkeakosken ammattiopistossa Vaaossa suorittamansa kaksoistutkinnon. Lukio-opintojen lisäksi hän suoritti lähihoitajatutkinnon suuntautumisalanaan sairaanhoito ja huolenpito. Sopiva ala – Alunperin ajattelin vain lukiota, mutta sitten mietin, että samalla voisin suorittaa ammattitutkinnon. Se tuntui hyvältä vaihtoehdolta, sillä opin käsillä tekemällä. Vaaon tarjonnasta lähihoitajakoulutus tuntui sopivalta ja kiinnostavalta, Tuire Yltiö kertoo. Opintojen alussa hänellä ei ollut kutsumusta hoitoalalle, mutta se löytyi opintojen ja työharjoittelujaksojen aikana. – Opintojen alussa mietin, että katsotaan mitä tästä tulee. Mukavaa on ollut. Rakastan hoitotyötä ja sitä, että voi auttaa ihmisiä ja sitä kautta vaikuttaa heidän elämäänsä. Parasta on, jos saa asiakkaan hymyilemään. Tuore lähihoitaja on onnellisessa asemassa, sillä alalla on työtä tarjolla. – Olen kesätöissä vanhusten parissa Pälkäneen Kostiakodissa jo kolmatta kesää ja viihdyn hyvin. Kesän jälkeen toivon, että löydän hoitoalan töitä ja saan kerättyä rahaa säästöön. Lähivuosina saatan lähteä opiskelemaan sairaanhoitajaksi, Tuire Yltiö kertoo. ”Välillä oli eksynyt olo” Lukio- ja ammattiopintojen suorittaminen samaan aikaan vaatii sinnikyyttä ja oma-aloitteisuutta. Tuire Yltiö sanoo, että välillä kahden oppilaitoksen opintojen ja työharjoittelujaksojen sovittaminen yhteen tuntui työläältä. Työharjoittelussa hän ehti tutustua lähihoitajan työhön päiväkodissa, palvelutalossa ja kotihoitossa. – Harjoittelujaksot olivat hyödyllisiä ja uskon, että niiden kautta voi jatkossakin olla helpompi saada jalka oven väliin. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Tuire Yltiö suosittelee kaksoistutkintoa niille, jotka haluavat ylioppilastutkinnon rinnalla valmistua ammattiin. Kannattaa kuitenkin miettiä tarkkaan ja jutella esimerkiksi opinto-ohjaajan kanssa, mitkä ammattiopinnot pystyy sujuvasti yhdistämään lukio-opintojen kanssa. – Välillä oli eksynyt olo, ja etenkin ensimmäisen vuoden lopussa kahdessa koulussa opiskelu tuntui raskaalta. Toinen vuosi sujui jo helpommin. Olin yllättynyt siitä, miten raskaita teoriajaksot olivat amiksessa, ja kuinka paljon tehtiin etänä itsenäisesti. Sen sijaan joustoa oli enemmän kuin lukiossa. – Kaksoistutkintoa ei kannata lähteä suorittamaan sillä mielellä, että keskittyy kunnolla vain toisiin opintoihin. Kannattaa panostaa molempiin, Tuire Yltiö neuvoo. Kesä kuluu paljolti töissä, mutta ilokseen hänellä on monia viikonloppuja vapaana. Silloin hän haluaa viettää aikaa kavereiden kanssa, ennen kuin he hajaantuvat opiskelemaan eri puolille maata.