Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Haka nousi kahden maalin takaa, ero TPS:aan yhä 10 pinnaa: ”Ai, että maistui makealle”

Puoli tuntia näytti lauantaina Tehtaan kentällä siltä, että FC Hakan voittoputki katkeaa Ykkösessä. Valkopaitojen peli oli täysin sekaisin ja AC Kajaani johti kahdella maalilla. –  Vaikea vastustaja ja katastrofi alku, Hakan päävalmentaja Teemu Tainio myönsi. Mutta sitten tapahtui jälleen kerran se, mikä on nähty jo monesti kuluvalla kaudella. Haka ei taivu. Pikku hiljaa Teemu Tainion suojatit hivuttautuivat rinnalle ja lopulta ohi. Näin kauden 15:s voitto kirjattiin lukemin 4–2 (1–2). –  Kertoo jotain joukkueen henkisestä vahvuudesta, että nousemme tuosta tilanteesta voittoon. Ai, että maistui makealle, Tainio hehkutti. Yleisö huokaili... Haka joutui takaa-ajoon jo neljän peliminuutin jälkeen. Tuolloin David Popa pääsi vapaapotkun jälkeen puskemaan pallon ohi Joonas Immosen . Tehtaan kentän yli 1200-päisestä yleisöstä kuului lisää huokauksia 13 minuuttia myöhemmin. Jälleen Haka joutui ongelmiin erikoistilanteessa. Tällä kertaa kyseessä oli kulmapotku ja viimeistelystä vastasi Thiago Trindade . Kotijoukkue ei maaleista silti lamaantunut. Tainio teki yhden pelaajavaihdon ja Niklas Friberg toi isännät maalin päähän kulmapotkun jälkeen puolen tunnin kohdalla. Toisella puoliajalla ei voittajasta sitten ollut enää epäselvyyttä. Ojala iski 14:nnen maalinsa Hurjassa maalivireessä oleva Salomo Ojala tasoitti puntit maalin edustalta 54. minuutilla. Kyseessä oli Ojalalle jo kauden 14:s onnistuminen. Ensimmäisen kerran Haka meni ottelussa johtoon hetki ennen tunnin täyttymistä. Asialla oli jälleen Friberg ja jälleen tilannetta edelsi erikoistilanne. Anton Popovitch suoritti vapaapotkun tarjoilun. Loppulukemat taululle löi laukauksellaan Antto Hilska , kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä enää viitisen minuuttia. TPS yhä 10 pinnaa takana Taistelussa suorasta noususta Veikkausliigaan viikonloppu ei uutta eroa tuonut. Sarjakakkonen TPS hoiti KTP:n perjantaina maalein 2–0, joten Hakan ja TPS:n ero säilyi kymmenenä pisteenä. Sen sijaan eroa kolmanteen joukkueeseen on jo 20 pistettä. Näin ollen tämän hetken minitavoite, eli paikka liigakarsinnoissa alkaa olla tätä vauhtia pian selvä myös teoriassa. Hakan ottelut jatkuvat kahdella kamppailulla sarjan häntäpään joukkueita vastaan. Sarjajumbo MYPA:n Haka kohtaa ensi perjantaina Kouvolan Anjalankoskella ja seuraavana torstaina on vuorossa odotettu kotiottelu TPV:ta vastaan. Molemmat ottelut alkavat kello 18.30. Hakan kokoonpano: Joonas Immonen, Jami Kyöstilä, Niklas Friberg, Ville-Valtteri Starck, Joona Tapani (60. Henri Malundama), Jacob Bushue (var.), Samuel Chidi (83. Tino Purme), Erkka Helminen (25. Elias Ahde), Anton Popovitch, Antto Hilska, Salomo Ojala.