Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Sattuma toi aikoinaan Hakalle kotipelin Musari-lauantaihin – Nyt Musari-pelistä on tullut traditio, johon odotetaan yli 2000 katsojaa

Viime vuosina monen FC Hakan kannattajan yksi kesän päätapahtumista on ollut heinäkuun viimeinen lauantai. Ensin Hakan peli ja sitten Työväen Musiikkitapahtuma. Tästä ohjelmanumerosta on tullut jo traditio, mutta kuinka moni tietää mistä se alkoi? Sattumasta tietenkin. Työväen Musiikkitapahtuman toiminnanjohtaja Marianne Haapoja muistelee, että perinne alkoi, kun Haka oli vielä Veikkausliigassa. –Otteluohjelmaan oli sattumalta tullut peli samalle lauantaille kun oli Työväen Musiikkitapahtuma. Siinä sitten mietittiin, miten molemmat osapuolet pystyisivät päällekkäisyydestä hyötymään. Aika nopeasti Hakan väelle kävi selväksi, että Musareiden aikaan on paljon iloista porukkaa liikkeellä ja peli kannattaa pelata tapahtuman yhteydessä, J. Karjalainen ja Juice Leskinen Tehtaan kentällä Yhteistyötä Hakalla ja Työväen Musiikkitapahtumalla oli ollut jo paljon aiemmin. Usean vuoden ajan Tehtaan kentällä nähtiin yksi Musiikkitapahtuman pääkonserteista. Juice Leskisen ja J. Karjalaisen keikat ovat edelleen monella hyvin mielessä. –Joskus 2000-luvun alussa se yhteistyö alkoi ja Jean S taisi olla ensimmäinen esiintyjä Tehtaan kentällä. Aikoinaan se oli joillekin kova paikka, että Työväen Musiikkitapahtuma ja Haka tekevät yhteistyötä. Onneksi ajat ovat muuttuneet eikä nykypäivänä tätä yhteistyötä enää kyseenalaisteta. Katsojia yli 2000? Haka ja Työväen Musiikkitapahtuma tekevät yhteistyötä myös Musiikkitapahtuman ulkopuolella. –Nyt meillä on ensimmäistä kertaa kummipelaaja Hakan joukkueessa, Haapoja kertoo. Kummipelaaja on Hakan kapteeni Jacob Bushue . –Haka on pelannut tänä vuonna todella hienosti, ja toivottavasti sama tahti jatkuu taas lauantaina. Pelin jälkeen on sitten pelaajien ja kannattajien mukava lähteä viettämään tapahtumaa, kun on voittopeli alla, Haapoja sanoo. Tänä vuonna Haka kohtaa tapahtumalauantaina EIF:n. Ottelu alkaa Tehtaan kentällä kello 14. Hakan kotipelit ovat Musiikkitapahtuman aikaan vetäneet hyvin yleisöä. Tällä kaudella väkeä on riittänyt Tehtaan kentällä mukavasti myös muihin otteluihin, joten yli 2000 katsojan yleisömäärä ei olisi mikään yllätys.