Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Otetaan naisesta mittaa

Kadehtia ei kannata. Jokaisella on ristinsä kannettavana, paitsi poikamies Pessillä. Meillä rouva on kiitettävästi kantanut hänelle Pälkäneen kirkossa 54 vuotta sitten myönnettyä erittäin painavaa Jääskin ristiä. Olen harrastanut henkilökohtaista painonnostoa. Treeni tuottaa tuloksia, armeijassa 68 kg, nyt nostoväessä 86 kg. Pessi on ikuinen poikamies. Nuorena ei ollut pakko ja myöhemmin ei löydy missiä, joka täyttäisi mitat. Mies lienee turhan ronkeli, sellaiset jäivät ilman jo Kirjaksen tansseissa. Tiukat kriteerit, vaadittavat mitat ovat 175/95/42. Tulkattuina tarkoittavat 175 hehtaaria metsää, 95 vuotta ikää ja 42 astetta kuumetta! Mitä iäkkäämmäksi kerkiän, sitä enemmän arvostan naisia. Sota-aikana otettiin naisista mittaa. Loviisa kertoi, että eniten rassasi hyytävä pelko, koska pappi poikkeaa. Eikä rouvan mielenrauhaa lisännyt, kun Hauhon kirkkoherra kysyi saarnassa, että missä viipyvät Hauhon sankarivainajat? Lammille niitä on tuotu jo kolme. Laihialta Koskiin muuttaneesta perheestä kuoli isäntä. Tauno voi olla aiheesta ylpeä leskestään Leenasta. Reino esitti osanottonsa ja sanoi, että aivan liian varhain otettiin Tauno pois. – Niin otettiin, myönsi leski, lääkettä jäi kolmeksi viikoksi. Hautajaisissa oli tarjolla perunakeittoa ja Reino ajatteli santsata. Oli jo liki kulhoa, kun leskirouva Leena saavutti ja sanoi, että jos et viitsisi ottaa, on tässä tätä surua muutenkin. Oivaa huumorintajua osoitti Lehtisen Villen rouva Viranmaassa. Ville poikkesi töistä tullessa Kasurin Kasinoon ja ilta vierähti. Yöllä päivän töistä uupunut Ville hätkähti, kun herätyskello soi keskellä yötä. – Mitä hemmettiä tämä tarkoittaa, ärähti Ville? – Kai se työmatka kestää saman verran molempiin suuntiin, valisti rouva. Juttelimme herrasväki Heikkisten kanssa Helkan keinulla, kun kävi tuima tuulenpyörre. Helmi-rouva tarrasi hatustaan kaksin käsin. Mauri ärähti, että helmasi ovat korvissa. – Niin ovat, mutta alhaalla kaikki on vanhaa, hattu on uusi! Helmi kävi Terveyskeskuksessa. Tervehti tuttua käytävällä huutaen: – Terve! Nippa nappa, etteivät ajaneet pois, mitäs terve täällä tekee? Valitti lääkärille, ettei saa unta. – Näettekö painajaisia? – En, se nukkuu toisessa huoneessa! Kirjoittaja alias Pötkö yrittää vältellä turhaa totisuutta. "Mitä iäkkäämmäksi …kerkiän, sitä enemmän …arvostan naisia."