Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Missä ovat Ilmarintien hidasteet?

MIELIPIDE Aikoinaan kun kävelin Kokkolasta Sassiin punainen ghettoblasteri olkapäillä punkkia huudattaen, oli vielä matka suhteellisen turvallinen. Mutta olikin 80-luvun puoliväli ja autoja liikenteessä paljon nykyistä vähemmän. Nyt valtuustossa tehtiin aloite Teerentien turvallisuuden parantamiseksi, mikä on ihan hyvä, koska suojateitä ei ole, eikä tule ikinä olemaankaan. Kaapelintien ja Teerentien risteys on hyvin arveluttava ja vaarallinen tällä hetkellä. Viime vuonna tehtiin aloite hidasteista Ilmarintien ja Väinöntien risteyksen kohdalle. Hidaste latistaisi kovat vauhdit kyseisellä pikataipaleella minimiin. Jos kuuttakymppiä ajat hidastetöyssyyn, niin pääset ritariässämäisiin fiiliksiin Itse toki myrkyn vihreellä sata-aalla porskutin pahimpina kapina-aikoina nilkka suorana kyseistä pikataivalta. Eihän se onneksi kiihtynyt, ja väsyneet 44 hevosvoimaa oli nähnyt parhaat päivänsä jo 70-luvulla. Mutta mihin jäivät läpi menneen aloitteen hidasteet Ilmarintieltä? Molemmat tiet niitä tarvitsisivat kipeästi, koska nopeusrajoitus ei aina pure. Ei edes allekirjoittaneella. Mutta jos kuuttakymppiä ajat hidastetöyssyyn, niin pääset ritariässämäisiin fiiliksiin ja luultavammin toiste et sitä viitsi edes yrittää? En kaipaa Lahtista ja konekivääriä, mutta aloitteessa pyydettyä hidastetta Ilmarintielle kyllä. Ainakin kesäajaksi.