Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Ikä ei lannista – komedian naiset ottavat ilon irti elämästä, taiteesta ja yhteisistä matkoista

Valkeakosken kaupunginteatterin lavasteiden kaari-ikkunat hehkuvat oranssia ja yönsinistä valoa ja katsomossa voi kuvitella eteläisen lempeän tuulahduksen iholla. Kaiuttimista kantautuva fado täydentää tunnelmaa. Pullo cavaa ja aurinkoa -näytelmän harjoituskausi alkaa olla loppusuoralla. Viikonloppuna näyttelijät olivat jo täydessä tällingissä, sillä vuorossa oli näytelmän läpimeno. Ensi-ilta on tulevana lauantaina. Ohjaaja ja teatterinjohtaja Minna Kangas luonnehtii näytelmää lämminhenkiseksi komediaksi. Se kertoo neljästä 60+ -ikäisestä ystävättärestä, jotka kamppailevat ikääntymistä vastaan ja harrastavat taidetta ja yhteisiä lomamatkoja. Nelikon kymmenes yhteinen taidematka suuntautuu portugalilaiseen keramiikkakylään. – Näytelmän käsikirjoittaja Helena Anttonen antoi minulle näytelmän luettavaksi jo ennen ensiesitystä. Teksti miellytti ja kosketti, sillä vanhenemiseen liittyvät teemat ovat itsellenikin ajankohtaisia, Kangas sanoo. Näytelmä on kiinnostanut hyvin jo ennalta, sillä yli puolet lipuista on varattu. Anttosen näytelmää on esitetty aiemmin muun muassa Helsingin kaupunginteatterissa. Valkeakosken kaupunginteatterin työryhmä kävi katsomassa esityksen viime syksynä. Osa ryhmästä kävi hakemassa vaikutteita myös Portugalista. Näkymättömäksi iän myötä Pullo cavaa ja aurinkoa -komedian päärooleissa nähdään Ulla Huoviala-Kääpä , Merja Vaittinen , Kristiina SIhvonen ja Marja-Liisa Niittynen . He ovat iloisia, että heidän ikäisilleen naisille on kirjoitettu rooleja. Myös komedian teemat ovat heille tärkeitä ja puhuttelevia. – Ikääntymisen hyväksyminen ei ole läheskään kaikille itsestään selvää tai helppoa, Kristiina Sihvonen summaa työryhmän ajatukset. – Näytelmää valmistellessamme olemme keskustelleet paljon. Tuli esille myös näkymättömäksi tuleminen iän myötä. Ehkä ikävimmältä tuntuu näkymättömäksi muuttuminen toisille, nuoremmille naisille. Vanhenevaan naiseen saatetaan suhtautua kuin hänellä ei olisi enää aivoja, Minna Kangas toteaa. Näytelmän naiset haluavat nauttia elämästään, taiteesta, matkoista ja toistensa seurasta. Etelän auringossa he käyvät läpi vanhenemisen lisäksi elämänsä rakkauksia, suhdettaan taiteeseen, miehiin, lapsiin ja lastenlapsiin. Jokaisella naisella on oma tarinansa. Yhdellä ei ole lapsia, kun taas toinen tuntuu elävän lasten ja lastenlasten kautta. – Identiteetti voi rakentua myös työn kautta. Kun se viedään, mitä jää jäljelle? Näytelmässä sivutaan myös sitä, miten pienellä eläkkeellä pärjää ja miten vanhuksia pitäisi kohdella, Kristiina Sihvonen sanoo. Näytelmän naisilla on kypsä tapa suhtautua asioihin hersyvällä huumorilla. Se on myös keino peittää kipeitä asioita. Toiveena yhteisöllinen vanhuuden koti Yhteisten taidematkojen lisäksi komedian naiset ovat haaveilleet etelässä sijaitsevasta yhteisöllisestä vanhuudenkodista, jossa he saisivat elää kuten haluavat. Yksi naisista onkin löytänyt toiveiden talon ja hankkinut sen muiden tietämättä. Siinäpä on naisille pähkinä purtavaksi. Ulla Huoviala-Kääpä kertoo löytäneensä tarinasta tuttuja aineksia. – Minulla on opiskeluajoista yhtä pitänyt neljän naisen ystäväpiiri, joka on matkustellut yhdessä ja pitänyt erilaisia retriittejä ja taideleirejä. Olemme suunnitelleet myös vanhainkotia, jonka terassilla voisimme siemailla margaritaa ja katsella merelle. Oulan roolissa nähtävä Jussi Saari voi hyvin kuvitella, että näytelmän kaltaisia ryhmiä löytyy myös oikeasta elämästä. – Me miehet kokoonnumme harrastusten kuten kalastuksen ja metsästyksen pariin, mutta ei ole koskaan tullut vastaan, että miehet suunnittelisivat yhteistä vanhuudenkotia, Saari naurahtaa. Hän sanoo ennalta pelänneensä, että naisvaltainen joukko jyrää hänet näytelmässä. Niin ei kuitenkaan ole käynyt, vaan yhteistyö on sujunut mutkattomasti. Pullo cavaa ja aurinkoa on Valkeakosken kaupunginteatterin syyskauden toinen ensi-ilta. Näytelmän on käsikirjoittanut Helena Anttonen. Sen ohjaa Minna Kangas. Rooleissa nähdään Ulla Huoviala-Kääpä, Marja-Liisa Niittynen, Kristiina Sihvonen, Merja Vaittinen. Laura Flankkumäki, Jori Huovinen ja ja Jussi Saari Lavastuksen on suunnitellut Pauliina von Bell, puvut Sanni Tamminen ja valot Jonna Rautala. Ensi-ilta on Valkeakosken kaupunginteatterissa lauantaina 26.10.2019. Esityksiä on 7.12 asti