Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Sienestäjä löysi kesän ensimmäiset kantarellit Valkeakoskelta – Nyt hän jakaa vinkkinsä tämän erinomaisen ruokasienen etsintään: "Sienikori kyllä täyttyy"

Keltavahveroiden eli kantarellien satokausi on alkanut Valkeakoskella. Sienestystä harrastava Harri Terenius on jo ehtinyt poimia kesän ensimmäiset kantarellit. – Kyllä [kuvan] kantarellit löytyivät ihan Koskista, kun kävin katsomassa vähän vanhoja tuttuja paikkoja sillä silmällä, Terenius kertoo. Hän uskoo, että satoa tulee nyt hyvin. Irtoaapa konkarilta myös vinkki kantarellien löytämiseen: – Valkeakoskella on paljon vesistöjä, joten rantapolulla kannattaa liikkua silmät auki, niin sienikori kyllä täyttyy, Terenius neuvoo. Luonnonvarakeskuksen tutkija Sannakajsa Velmala uskoo, että sienivuodesta on tulossa vähintään tavanomainen, sillä Pirkanmaan vaihtelevat säät ovat tarjonneet sienille hyvät olosuhteet. Seuraavat viikot ovatkin otollisia sienestykselle. – Sademäärät ovat aktivoineet sienten kasvua. Nyt varmasti sieniä nousee alueilla, joissa on sopivasti kosteutta ja lämpöä, Velmala arvioi. Kantarellit viihtyvät lehto- ja sekametsissä erityisesti koivun kumppaneina. Velmala neuvoo tarkastamaan metsistä erityisesti polkujen pientareet, aukeat paikat ja ajourat. – Jos metsässä on tehty harvennuksia ja ajettu metsäkoneilla, kantarelleja voi löytyä ajourasta. Jos syksyllä riittää kosteutta ja lauhaa lämpötilaa, voi kantarellin satokausi venyä pitkäksi. – Kantarelleja on joskus poimittu jopa joulupöytään.