Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Valkeakoskelainen yrittäjäkaksikko Juha Lahtinen ja Mika Siren toteuttavat haaveensa – Melankärjestä tulee hulppea tilausravintola

– Tervetuloa kaaoksen keskelle. Pientä hikoilua täällä vielä on, Mallas-Pitojen Mika Siren ja Juha Lahtinen naureskelevat Melankärjessä keskellä talon remonttia. Mallas-Pidot kunnostaa rakennusta tilausravintolaksi anniskeluoikeuksin. Toisessa kerroksessa juhlasalin pitäisi valmistua viikon sisään, kun Melankärjessä on jo ensimmäinen yksityisen varaama tilaisuus. Saunaosaston ehostamisessa menee hiukan pidempään. – Tämä taitaa olla viidenkympin villitystä, Siren jatkaa. Toisensa lapsuudesta lähtien tunteet Siren ja Lahtinen todella ovat juuri 50 vuotta täyttäneet. Mallas-Pidot aloitti toimintansa 15 vuotta sitten. Lahtinen ja Siren muistelevat, että samana vuonna keikkoja sattui juuri Melankärkeen. – Fiilistelimme jo silloin, että tähän saisi aika kivan ravintolan. Sen jälkeen olemme haaveilleet asiasta useita kertoja, kun olemme paikalla Mallas-Pitojen puolesta käyneet, Lahtinen ja Siren hymyilevät. – Viime keväänä ajatus sai uutta kimmoketta, kun totesimme, että kaupungissa olevat juhlatilat ovat käymässä vähiin, ja niille tulee huutavaa tarvetta. Katsoimme, että nyt pitää saada paikka, jossa voidaan järjestää juhlia. Haaveesta tuli totta, kun pääsimme omistajan kanssa järkevään sopimukseen vuokrahinnasta. Olemme tyytyväisiä, Mika Siren jatkaa. Mallas-Pidoissa 11 vuotta työskennelleestä Sari Mattilasta tulee Melankärjen emäntä apulaisineen. Rakennus valmistui 1963 Melankärki valmistui vuonna 1963 Valkeakosken kaupunginjohtajan virka-asunnoksi. Talo ei ole ollut asuinkäytössä 1990-luvun lopun jälkeen, mutta vielä nelisen vuotta sitten se oli paikallisten yhdistysten kokous- ja juhlakäytössä. Melankärjen osti kiinteistösijoittaja Pentti Välkki kaksi vuotta sitten. Viime vuodet talo on ollut tyhjillään. Keskustassa järven rannalla Melankärki seisoo paraatipaikalla Valkeakosken keskustassa järven rannalla. – Tämän parempaa paikkaa ei voi olla. Kun ravintolaa perustetaan, kolme perusasiaa ovat sijainti, sijainti ja sijainti. Vanha klisee pitää hyvin paikkansa, Juha Lahtinen iloitsee. Melankärjen juhlasalin isoista ikkunoista avautuu kaunis maisema Valkeakosken kanavalle. – Meidän remonttia helpottaa, kun taulu on jo valmiina ikkunoista katsoen. Tässä meillä on aika iso sisustuselementti, Siren naurahtaa. – Iltavalaistuksessa maisema näyttää superhienolta, Lahtinen lisää. Tuotantokeittiö pysyy Mallasvedenkadulla Miten tilausravintola toimii? – Me rakennamme tähän vain jakelukeittiön. Täällä ei varsinaisesti tehdä ruokaa. Tuotantokeittiö on 300 metrin päässä Mallasvedenkadulla, joten ruuan valmistaminen täällä ei ole järkevää ainakaan tässä vaiheessa, Juha Lahtinen selvittää. Melankärjen ravintola on avoinna tilauksesta. Lisäksi Mallas-Pidot suunnittelee taloon omia tapahtumiaan ja tilaisuuksia yhteistyökumppaneiden kanssa. – Jotain voisi olla esimerkiksi äitienpäivänä. Täällä voisi pitää jotain esityksellistä, kuten musiikkia yhdistettynä ruokailuun. Yritämme viritellä myös yhteistyötä Suomen kesäteatterin kanssa. Voimme tarjota kesäteatterin vieraille mahdollisuutta ruokailuun. Saliin on tilattu kalusteet 80 paikalle, mutta 110 henkeä tänne saa ottaa, Lahtinen ja Siren kertovat. Ulos tulee 60-paikkainen kesäterassi Mallas-Pidot rakentaa Melankärjestä täyden palvelun taloa. – Samalla tilauksella saa tilat, ruuat, juomat ja palvelun. Asiakas voi lisäksi koristella paikkaa haluamallaan tavalla. Melankärjen ulkopuolelle on rakenteilla 60-paikkainen kaikelle kansalle avoin terassi, jonka avajaisia Mallas-Pidot suunnittelee ensi vapun ankanuittoon mennessä. Terassi sijoittuu rannan puoleiselle talon kulmalle L-muotoon. Ravintolanpitoon luottavaisina Melankärkeen tulee ravintolasalin lisäksi kokouskabinetit av-välinein ylä- ja alakertaan. Alakerran saunaosasto tulee erikseen vuokrattavaksi. – Saunaosastossa on tehtävä isoin remontti, muuten täällä tarvitsee vain siivoomista ja tuunaamista. Sitten kun tämä on kalustettu ja sisustettu, paikka on valmis ensimmäiseen tilaukseen 7. joulukuuta. Lahtinen ja Siren ryhtyvät ravintolanpitoon luottavaisin mielin. – Melkein joka suunnalta vastaanotto on ollut positiivinen. Ravintolan perustamiseen ihmiset ovat kehottaneet yli kymmenen vuotta. Jos tällä sijainnilla ei saa tilausravintolaa pyörimään, niin ei se sitten onnistu missään, Juha Lahtinen sanoo. Katso video Melankärjestä :