Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Jere Kivinen ja Mikko-Petteri Latosaari ovat pelanneet koko nuoruutensa ajan, mutta nyt muut asiat menevät oman urheilun edelle: ”Kovasti tyttö konttaa ja käveleekin jo tukea vasten”

Tästä on lähes vuosi aikaa, kun toimittaja soitti Mikko-Petteri Latosaarelle . WFT:n pelikausi oli alkamassa, mutta ”Mikkis” ei vastannut. Tai vastasi. Eli laittoi tekstarin, että soittelen, kunhan on saatu lapsi maailmaan. – Muistan kyllä, ettei varmaan puolta tuntia pidempään mennyt, kun soittelin takaisin päin, Mikkis naureskelee Apian uimahallin kahviossa. Tällä kertaa hän ehtii viikon veikkaajaksi. Aino täyttää pian vuoden ja on tietenkin isänsä silmäteränä. – Kovasti tyttö konttaa ja käveleekin jo tukea vasten. Pääsen vielä aika helpolla, mutta eiköhän vauhti ala kiihtyä lähiaikoina ja täytyy vahtia enemmän. Kiva on seurata lapsen kehitystä, Latosaari tuumaa. Työ automyyjänä ja perheenlisäys laittoivat Mikkis Latosaaren elämän ja arjen uuteen tärkeysjärjestykseen. – Nuorempana pelasi Hakassa ja edelleen kuuluun Pallo-Seppojen jalkapallomiehistöön, mutta nyt muut asiat menevät oman urheilun edelle. Futsalissa olen luvannut harjoitella WFT:ssä kerran pari viikossa ja pelata ottelut, uransa aikana useiden joukkueiden kapteenina toiminut Mikkis kertoo. Latosaaren pelikaverina WFT:ssä futsalia pelaava Jere Kivinen ei ole ehtinyt vielä perustaa perhettä. – Pääsen hyvin harjoituksiin ja peleihin, mutta päivystysvuorot pitää ottaa huomioon, kaupungin vesihuollossa työskentelevä Jere sanoo. Mikko-Petteri Latosaari pelasi kesäkauden Pallo-Sepoissa 3. divisioonaa ja Jere Kivinen Koskenpojissa 4. divisioonaan. Kumpikin kuului joukkueensa toppareihin. Pallo-Sepot päätyi Kolmosessa neljänneksi. – Nelonen oli tasainen. Tulimme seitsemänneksi, mutta kärkeen ei jäänyt paljon matkaa. Tästä kaudesta jäi mieleen 40 maalia, mikä oli eniten koko sarjassa. Kotiottelut etenkin olivat tehokasta puuhaa, Kivinen sanoo. WFT aloittaa 10. kautensa futsalissa Nyt jalkapallo vaihtuu futsaliin. Walkiakoski Futsal Team eli WFT täyttää kymmenen vuotta ensi vuoden puolella. Kausi olisi tietenkin hienoa päättää nousujuhliin. Viime kaudella futsal-kakkonen ehdittiin pelata korona tieltä loppuun. WFT sijoittui neljänneksi. Se oli hyvin tehty ottaen huomioon, että tähdelliset Ville Kauppinen ja Joona Heritty siirtyivät Mad Maxiin, ja Veli Helpiö paranteli nilkkaansa. – Sitä edellisenä edellisenä vuonna voitimme runkosarjan, mutta nousukarsinnassa loppuivat patruunat kesken, Latosaari muistelee. – Onneksi olemme saaneet uusia pelaajia, jotka ovat aina paikanneet joukkueen menetyksiä. He ovat nostaneet housujaan, laittaneet kengät kireälle ja ottaneet enemmän viittaa harteilleen, Mikkis Latosaari kuvailee. Jere Kivinen jatkaa, että yhtä tai kahta ukkoa ei voi nostaa toisia ylemmäksi arvosteluasteikossa. – Ylä- ja alamäet vaihtelevat, kun amatööreinä pelataan ja muut asiat elämässä ovat futsalia tärkeämpiä. Futsal on raaka peli, tempo on kova. Olemme menestyneet joukkueen hyvällä viisikkopelaamisella, jossa kukaan ei lintsaa vastuustaan, Kivinen ja Latosaari näkevät. Jere Kivinen toivoo, että sairastumisia ei tulisi ja kausi voitaisiin pelata loppuun ilman keskeytyksiä. Futsal-kakkonen alkaa viikon päästä lauantaina. – Kolmen joukkoon meidän pitäisi yltää, turha pakitella viime kausien sijoituksista. Miltä tuntuu vaihtaa jalkapallosta taas futsaliin? – Vuosi vuodelta lajit tuntuvat eriytyvän toisistaan. Kun ennen futsalissa pärjäsi jalkapallotaustalla, nykyään futsalissa pitää osata ja pitää oma tonttinsa ihan eri tavalla, kun pelin painopiste voi vaihtua sekunnissa, Jere Kivinen ja Mikko Latosaari kuvailevat. Chelsea–Southampton 1 Man City–Arsenal 1X Newcastle–Man United 12 -------------------------------- Rotherham–Norwich 2 Barnsley–Bristol City 2 Middlesbrough–Reading 1X -------------------------------- Brentford–Coventry 1 Swansea–Huddersfield 1 Bournemouth–QPR 12 --------------------------------- Luton–Stoke 1 Birmingham–Sheffield W 1 Wycombe–Millwall X2 Blackburn–Nottingham 1 Viikon veikkaajien syyskisan tilanne: 1) Hakan hiihtokoulun ohjaajat Jani Leveelahti ja Johanna Rautakorpi 9, Hakan pelaaja Antto Hilska 9, VaVon valmennuspäällikkö Laura Vihervä 9, 4) Tenniksen juniorit Viljami Alhorinne ja Totti Lehtonen 8, 5) Mad Maxin puheenjohtaja Jukka Kastelvuo 7. Mikko-Petteri Latosaari Ikä: 27. Perhe: Avopuoliso Anne, puolison poika Leevi, 8, ja Aino, pian 1 v. Saavutukset: Perhe! Jalkapallossa FC Hakan pelaaja ja kapteeni, nuorten maajoukkueissa kapteeni, Hakan A-nuorissa SM-hopea, Pallo-Seppojen kapteeni. -Futsalissa nousu Mad Maxin kanssa liigaan, WFT:n kapteeni ja MVP-pelaaja 2019–20. Harrastukset: Perheen kanssa oleilu, penkkiurheilu, omakotitalon hoito. Ruoka ja juoma: Pizza ja Coca-cola. Ärsyttää: Kun hommat ei hoidu, stressi. Miellyttää: Kun hommat ovat reilassa ja toimivat. Motto: Kaikki kääntyy aina parhain päin. Jere Kivinen Ikä: 27. Perhe: Isä ja äiti. Saavutukset: Koskenpojissa 3. divisioonassa Maurin pytty -palkinto 2018. Harrastukset: Frisbeegolf, videopelit. Ruoka ja juoma: Rullakebab aurajuustolla ja kylmä olut. Ärsyttää: Mielistelijät ja teennäisyys. Miellyttää: Intohimo ja taistelutahto. Motto: Helppoo ja kivaa.