Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

En ole iän myötä viisastunut, mutta pärjään, kun ilo korvaa puuttuvaa älyä

Kun ihminen on kyllin viisas osatakseen elää, hän on liian vanha elääkseen. En ole iän myötä viisastunut, mutta pärjään, kun ilo korvaa puuttuvaa älyä. Hyvin suunniteltu elämä on vain puoliksi elämää. Helppo hengittää, jos tilinpäätös menee tasan. Meni elämä sitten miten tahansa, niin siten sen piti mennäkin! Kirjaslampi hitsasi Holttiset yhteen. Rillulla oli rilluvuotensa, purjehti merilläkin, vaan vanhuutta viettävät laiskotellen Laiskassa. Risto sairastui ja halusi lähteä täältä puhtaalla omatunnolla. Kertoi aivan kaiken. Pyysi Raijaa tekemään samoin. Rouva varmisti, että onko se nyt ihan varmaa, että sinä kuolet? Juuso Walfrid Walden kertoi istuneensa Eino S. Revon kanssa Savoyssa odottamassa konjakkikellojen kuminaa eli kellon lyövän 12. Repo havahtui koomasta ja kähisi, että katso, tuolla on Gustafsson. – Ei ole, vastasi Walden, Gustafsson on kuollut. Kului kotva ja Eino S. jatkoi, että ei se ole kuollut, se liikahti. Fiksulta naiselta sujuu konfliktintorjunta. Riitta kävi kontrollissa gynekologin luona ja kaikki oli hyvin. Ainoa ikävä puoli oli, että nykyään mennään Tampereelle synnyttämään. Lopuksi lääkäri kysyi, että tuleeko lapsen isä mukaan synnytykseen? – Ei missään tapauksessa, kivahti Riitta, mieheni ei voi sietää häntä! Töissä suunnittelin alvariinsa aloittavani työn teon, joten nimittivät työnsuunnittelijaksi. Kollega Salminen suunnitteli paloasemalle uuden automaattisen oven. Ensimmäinen hälytys ja ovi avautui automaattisesti. Loiva lapsus oli, ettei paloauto mahtunut uksesta ulos ennen kuin laskivat renkaat tyhjiksi. Kun tuli kova paikka, niin minua tarvittiin. Esimieheni oli UPM:n automaatiopäälliköiden kokouksessa, mutta niin vain joutui DI tukeutumaan teknikon tietotaitoon. Olivat tauolla ja tuli tekstiviesti, että lähetä Eikka hyvä vitsi! Vastasin, etten ehdi, on kiire, teen töitä. Vastaus: – Toi oli tosi hyvä, lähetä vielä toinen! Kuten suurvallat, niin myös parisuhteet pysyvät koossa kauhun tasapainolla. Sirpa ja Seppo olivat kihloissa ja tykkäsivät toisistaan. Sirpa ei uskaltanut kertoa armaalleen, että on raskaana, eikä Seppo rohjennut kertoa olevansa steriili. Kysyin Kyöstiltä, että oletko asunut Koskissa koko ikäsi? – No, en vielä! Kirjoittaja alias Pötkö yrittää vältellä turhaa totisuutta