Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

25 vuotta sitten velkojen painama nuoripari päätti tehdä sukutilallaan jotain aivan uutta – Suomen suurimpiin kuuluvan Rönnvikin viinitilan tarina alkoi sattumalta huomatusta lehti-ilmoituksesta

Puutelineessä lepää kallellaan lasipulloja, joiden neste välkkyy konehallin valoissa kirkkaanpunaisena. Kerran päivässä joku käy pyöräyttämässä pulloja neljäsosakierroksen. Meneillään on niin kutsuttu kuohuvan tanssi, noin kuukauden kestävä rupeama, jonka aikana samppanjahiivalla ja sokerilla toistamiseen käytetyssä viinissä olevan sakan on tarkoitus hiljalleen vajota korkin suulle. Kyseessä on sama perinteinen menetelmä, jolla ranskalaiset valmistavat Champagnen maakunnassa samppanjaa ja espanjalaiset laadukkaita cavojaan. Paitsi että nyt ei olla Etelä- ja Keski-Euroopan viinimailla, vaan Hämeen sydämessä Laitikkalassa. Rönnvikin viinitilan perustaja, tilaviinien grand old lady Eila Rönni nostaa tanssitustelineestä yhden pullon ja heilauttaa sitä. Hiivasakka pölähtää, ja rosé-punaherukkakuohuviinin kirkkaus on tiessään. – Ei näytä houkuttelevalta vielä, eihän, Rönni sanoo ja nauraa. Kun sakka on painunut pullonkaulaan, pullot upotetaan ylösalaisin muutaman sentin matkalta pakastimessa olevaan 96-prosenttiseen pirtuun. Sakan jähmetyttyä pullot avataan ja paine lennättää sakkatulpan pois. Usein pullosta purskahtaa pois noin kolmannes sisällöstäkin. Lopuksi pullo kaadetaan täyteen samaa kuohuviiniä ja suljetaan uudella korkilla ja metallisuojuksella. Herukan noin vuoden kestänyt matka kuohuviiniksi on tullut päätökseensä. Tanssitustelineessä lepäävillä pulloilla siihen ei ole enää pitkä aika, sillä Rönni arvioi ensimmäisen erän valmistuvan heinäkuun alkuun mennessä. Tuotanto nykyaikaistui Rönnvik on yksi Suomen suurimmista ja vanhimmista viinitiloista, joka aloitti toimintansa 25 vuotta sitten. Itse tilan historia alkoi kuitenkin jo edellisellä vuosisadalla. Tilan päärakennuksen rakennutti kihlakunnan kirjurina työskennellyt kamreeri Schrey . Kamreerin kuoltua tilan osti vuonna 1869 Vihtori Aleksanteri Kustaanpoika , joka otti sukunimekseen Rönnvik. Sittemmin nimi lyheni Rönniksi. Vuosikymmenten kuluessa tilalla on kasvatettu muun muassa lihakarjaa sekä ruusu- ja parsakaalia, viljaa ja rehua. 1980-luvun puolivälissä tila siirtyi Eila ja Jouni Rönnille . Velat painoivat nuortaparia, joka päätti nykyaikaistaa tilan tuotantoa. Sonnit vaihtuivat siipikarjaan ja viljapellot avomaanvihanneksiin ja herukkapensaisiin. Parhaimmillaan tilalla kasvoi 90 000 marjapensasta. – Viljelimme pakasteteollisuudelle raaka-ainetta, mutta yritimme etsiä jotakin tapaa jalostaa osa omista marjoistamme itse, Eila Rönni kertoo. Byrokratia yllätti Kevättalvella 1993 Rönnien silmiin osui lehden sivuilta ilmoitus, jossa kerrottiin Pohjois-Savossa sijainneen, silloisen Muuruveden maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen järjestävän Suomen ensimmäisen tilaviiniyrittäjäkurssin. He ilmoittautuivat mukaan. Kurssi loppui joulukuussa 1994. Heti seuraavan vuoden alussa tuli voimaan uusi laki, joka salli tilaviinien vähittäismyynnin suoraan tiloilta. – Toki emme tienneet siinä vaiheessa, kun saimme helmikuussa 1995 valmistusluvan, että tästä tulee näin byrokraattista, kuin mitä tämä on vielä tällä hetkelläkin. Laki määrää muun muassa, että viinimyymälän tulee sijaita aivan valmistuspaikan yhteydessä ja tuotteiden pitää olla tilan omaa tuotantoa. Alkoholia saa olla korkeintaan 13 prosenttia, ja sitä vahvemmat tuotteet pitää myydä Alkon kautta. Rönni pitää prosenttirajaa keinotekoisena. Verotuksenkin raja kulkee 15 prosentissa. – 13 on vedetty hatusta, ei se perustu mihinkään. Rypäleviinit saattavat hyvin usein olla 13,5–14-prosenttisia. Valmistusprosessissa pitää laskea huolellisesti sokerin määrä, ettei viini vain käy yli kolmentoista. Maku kärsii, jos viiniä joudutaan laimentamaan vedellä. Tiloja puolet entisestä Rönni kertoo, ettei heillä ollut alussa minkäänlaista käsitystä siitä, kuinka moni poikkeaisi tilalla ja minkä verran viiniä menisi kaupaksi. Ensimmäiseksi kesäksi he valmistivat herukoista kuivan, puolikuivan ja makean viinin ja avasivat myymälänsä kesäkuun 10. päivänä. – Elokuun puoliväliin mennessä kaikki tuotteet oli myyty loppuun. Sen jälkeen olemme keränneet tilastoa siitä, mitkä tuotteet liikkuvat, ja nykyään ennakointi onnistuu hyvin. Vuosituhannen vaihteessa tilaviinit olivat Suomessa uusi erikoisuus, joka houkutteli sekä kuluttajia että yrittäjiä. 2000-luvun alkupuolella viinitiloja perustettiin innokkaasti, ja parhaimmillaan niitä oli maassa viitisenkymmentä. Nyt tilojen määrä on laskenut puoleen. Eila Rönni uskoo, että kadon taustalla on lukuisia syitä. Tilojen sijainti on voinut olla sattumalta pistäytyvien asiakkaiden kannalta liian syrjäinen. Osa viinitilojen perustajista taas oli suhteellisen iäkkäitä jo aloittaessaan, eikä kaikilla ole välttämättä ollut toiminnalle jatkajaa. Rönnvikissäkin vetovastuu tilasta siirtyi perustajapariskunnan esikoiselle Kalle Rönnille vuonna 2008. Kalle Rönnin mukaan saattaa myös olla, että vuosituhannen vaihteen viinitiloja vaivasivat samantyyliset hankaluudet kuin pienpanimoita nykyään. – Niitä perustettiin valtavasti, koska kaikki halusivat sitä tehdä, vaikkei välttämättä todellisia toiminnan edellytyksiä ollut koskaan olemassakaan, Kalle Rönni sanoo. Hän toteaa, että vaikka viiniä tehdäänkin tosissaan ja täydellä sydämellä, suuri osa elannosta tulee muualta. Rönnvikissä se tarkoittaa ensisijaisesti siipikarjaa. Lyhyitä ja raikkaita Rönnvik tuottaa nykyään vuodessa noin 15 000–20 000 litraa viiniä. Raparperiviini on ostajien suosikki. – Se on makea seurusteluviini, mutta moni kuivan viinin ystäväkin on tykästynyt siihen. Meille suomalaisille raparperin maussa on jotakin niin tuttua ja nostalgista, Eila Rönni sanoo. Raparperin ohella Rönnvikin viinien raaka-aineina käytetään muun muassa musta-, valko-, puna- ja viherherukoita, mansikoita, vadelmia ja karviaisia. Rönnvikissä käy vuosittain jonkin verran ulkomaisia matkailijoita. Varsinkin perinteisistä viinintuottajamaista kotoisin olevat vieraat suhtautuvat Rönnvikin viineihin avoimen uteliaina. – Kun kerromme heille, että teemme viiniä suomalaisista marjoista, he ajattelevat, että ahaa, tämä onkin ihan kokonaan eri tuote. Eivät he yritä vääntää sitä siihen rypäleviinin muottiin, kuten me suomalaiset. Kun me maistamme mustaherukkaviiniä, yritämme löytää sieltä sitä samaa tanniinisuutta ja parkkihappoja kuin rypälepunaviinistä. Eihän niitä sieltä löydy, kun mustaherukassa niitä ei ole. Viinikielellä marjaviinit ovat sen sijaan lyhyitä, raikkaita ja puhdasaromisia, ja ne ovat parhaimmillaan nuorina. Paras käyttöikä on noin 2–3 vuotta pullottamisesta. Rönnit ovat kokeilleet valmistaa viiniä myös suomalaisessa kasvihuoneessa kasvatetuista viinirypäleistä. Suomessa valmistettua rypäleviiniä ei kuitenkaan saa kutsua viiniksi, sillä Suomea ei ole määritelty virallisesti viinintuottajamaaksi. Kyseessä on viinin sijaan rypäleistä käymisteitse valmistettu mieto alkoholijuoma . Eila Rönni pitää luultavana, että tulevaisuudessa ilmastonmuutos saattaa mahdollistaa viinirypäleiden nykyistä laajemman viljelyn myös Suomessa. Muun muassa Tanskassa, Etelä-Ruotsissa ja Englannissa viljely on jo yleistymässä. – Ainakin tällä hetkellä tilanne on silti yhä se, ettei rypäleisiin saada Suomessa kertymään tarpeeksi sokeria, jotta niiden omalla sokerilla saataisiin viiniin edes kohtuulliset prosentit alkoholia.