Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Arvio: Onko parisuhde parempi kuin pari suhdetta?

Ohjaaja Sanna Majanlahti on keittänyt varsin sakean parisuhdesopan Valkeakosken kaupunginteatterin lavalle. Maria Jotunin klassikkokomedian lähtökohta on herkullinen. Apteekkari Jussi Ollenberg (Tino Leinonen) katselee sillä silmällä apteekkioppilas Aina Zinckiä (Saija Nygård). Miehensä huomiosta mustasukkainen apteekkarin vaimo Elli (Sanna Ristaniemi) puolestaan kääntää katseensa naapurin rakkaudelle vastahankaiseen tohtori Yrjö Kallioon (Robert Lankio). Ilman suhdesotkuja ei jäädä alemmassakaan säädyssä, kun sekä apteekin että tohtorin emännöitsijät (Kristiina Laurila ja Essi Järvinen) ovat iskeneet silmänsä samaan mieheen, apteekkirenki Tuomas Lukassoniin (Lasse Saari). Näytelmän modernisointi on onnistunut. Vuonna 1914 kanta-esityksensä Suomen Kansallisteatterissa saanut Miehen kylkiluu on Valkeakoskella siirretty 1950-luvulle. Tyylikeino toimii läpi näytelmän aina lavastuksesta puvustukseen ja paikoin hieman vanhahtavaan kieleen. Nykykatsojan on varmasti helpompi samaistua 50-luvulle kuin vuosisadan alkuun. Rooleissa loistavat tällä kertaa naiset. Kristiina Laurila on suorastaan loisto-osuma apteekkarin topakkana emännöitsijänä. Laurilan komedian rytmitaju saa naurut kohdalleen. Parhaimmillaan Laurila saa yleisön repeämään nauruun pelkästään saapumalla lavalle kermakakkumaisessa hääpuvussaan - ilman että sanoo sanaakaan. Suhdesopan toinen kannattelija on Sanna Ristaniemi apteekkarin ailahtelevaisena rouvana. Ristaniemi ajautuu tunteesta toiseen ja on kantava hahmo tarinan etenemisessä. Laurilan ja Ristaniemen roolihahmoja yhdistää se, että naimisiin on päästävä - olipa sulhoehdokas sitten asiasta samaa mieltä tai ei. Lasse Saari pärjää apteekkirenki Tuomas Lukassonina erinomaisesti. Lukasson yrittää ensin pyörittää itse suhdesoppaa kahden naisen kanssa, mutta päätyykin lopulta itse pyörimään naisten valtataistelussa. Lavastus on yksinkertainen, mutta toimiva. Lavaa käytetään laajasti niin sen edessä kuin takana. Vaikka kaikki tapahtumat sijoittuvat saman pihapiiriin apteekkarin ja tohtorin talojen väliin, ovet käyvät tiuhaan ja kokonaisuus toimii. Tyylin täydentää ajan henkeen hienosti bongattu kepeä jazz-musiikki. Huumori ei mene farssin puolelle, vaan tarinassa kuljetetaan mukana myös syvällisempiä aiheita: missä menee pettämisen raja, miten tärkeää oikean kumppanin löytäminen on ja miten avioliitossa voi tasapainoilla oman vapautensa kanssa. On suorastaan uskomatonta ajatella, että näytelmän alkuperäinen teksti on jo lähes sata vuotta vanha. Näytelmän teema on kestänyt hyvin aikaa. Toki naisen asema on vuosisadan kuluessa muuttunut, eikä avioliitto ole enää pakollinen turvaverkko naiselle. Mutta kun leskeksi jäänyt Topias Kinkkunen (Erkki Vuorinen) miettii, että tarvitsisi vaimon lehmäänsä hoitamaan, tulee mieleen, onko nykyinen Tinder-aikakauden parinvalinta mahdottomine kriteereineen hengeltään lopulta niin kovin kaukana sadan vuoden takaisista käytännönläheisestä pohdinnoista. Naurattaako meitä tulevaisuudessa se, että 2000-luvulla avioliittomarkkinoilla arvostettiin vain akateemista loppututkintoa ja salilla pumpattua peppua? Ovatko ihmiset onnellisempia rakkausliitossa kuin järkiavioliitossa? Onko ruoho aidan takana vihreämpää, vai voisiko onni löytyä jo omasta vierestä? Rakastaminen ja rakastetuksi tuleminen ovat ihmisen perustarpeita, jotka säilyvät vuosisatojen yli. Siinä on Jotunin tekstin suola. Toivottavasti näytelmä löytää katsojansa. Päivi Pihlajarinne