Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Surkea markkinointi syynä ampumaurheilun alennustilalle – Tuore SM-voittaja Pekka Keinänen vaalii menestysperinteitä: ”Emme me täällä huviksemme ammuskele”

Tuore haulikkoammunnan suomenmestari Pekka Keinänen kertaa ylpeänä Valkeakosken menestystä ampumaurheilussa vuosien saatossa. Viime vuoden kisoista Keinänen saalisti kaksi henkilökohtaista hopeaa ja kotiin tuotiin kolme joukkuemitalia. Tämän kesän ensimmäisistä SM-kisoista viime viikonloppuna tuloksena oli joukkuehopea ja Keinäsen mestaruus. Jäljellä on kahdet SM-taistot. Pienen joukkueen ja paikkakunnan runsas menestys ei ole kuitenkaan tuonut mainetta tai mammonaa. – Ei ammunnasta paljoa juttuja näe missään, jollei kyseessä ole sitten väärinkäytökset. Kovin monella ei ole tietoa tai ymmärrystä ampumaurheilusta ja meidän toiminnastamme. Helposti kuvitellaan, että me vain räiskimme ampumaradoilla ampumisen ilosta, Keinänen sanoo. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Tiukat säännöt Ampumaurheilulla eri muodoissaan on kuitenkin pitkät perinteet suomalaisessa kulttuurissa. Sporting- ja kiekkoammunnassa on ollut alun perin kyse kehittymisestä metsästyksessä ampujina. Pyrkimyksenä on ollut oppia ampumaan riistaa siten, että sille tuotetaan mahdollisimman vähän kärsimystä. Nykyään aseisiin suhtaudutaan kuitenkin valitettavan negatiivisesti ja vahva kritiikki vaikeuttaa tosiharrastajien tekemistä kohtuuttomasti. Keinäsen mielestä on tarpeen, että aseita ja ampumaharrastusta valvotaan ja kontrolloidaan. – Joka kerta asetta hankkiessaan pitää kuitenkin toimittaa samat kortit ja laput viranomaisille, vaikka tiedot löytyvät jo rekisterissä. Luvan saamisessa voi kestää useampi kuukausi. Joissain tapauksissa ampumaseurojen omat säännöt ovat jopa lainsäädäntöä tiukemmat. Esimerkiksi Valkeakosken ampumaradoilla tulee aina olla joku seuran edustaja valvomassa, vaikkei lainsäädäntö siihen velvoita. Moni on kommentoinut Keinäselle, ettei ampumaharjoituksista kantaudu juuri meteliä kotipihoihin asti. Kaakonojan ampumaradalla ammutaan vain iltaisin ja tiukasti rajattuina aikoina. – Erityisesti meidän vuorotyöläisille olisi hyvä, jos myös päiväsaikaan saisi joskus harjoitella. Silloin ihmiset ovat muutenkin töissä, niin häiriöitä olisi vielä vähemmän. Ymmärrystä riittää metsässä kuljeskeville kriitikoille, joilta negatiivinen palaute ampumaradan äänistä lähinnä tulee. – Toivon heidän kuitenkin ymmärtävän, että me emme täällä huviksemme ammuskele. Kotisivuillamme löytyy tarkat tiedot ammuntaharjoitusten ajankohdista. Olisi hienoa, jos saisimme levitettyä asiasta tietoa niin, että ihmiset osaisivat tarkistaa ne samalla tavoin kuin uimavesien lämpötilat. Koskilaista menestystä Surkea markkinointi on Keinäsen mukaan syy siihen, että monella on lajista väärä käsitys. Seuroille on myös haastavaa löytää sponsoreita menestyksestä huolimatta. Valkeakoskilaisista Arto Blom on kisannut maailmancupissa skeet-ammunnassa, Timo Blom on tehnyt junioreissa Suomen ennätyksen ja Keinänen itse on voittanut pohjoismaiden mestaruuden. – Olemme pärjänneet myös kansainvälisesti suhteellisen hyvin, vaikka olemme pieni seura. Valkeakosken Rihla ja Metsästysyhdistys tukevat ampujia SM-kisamaksuissa ja ratamaksualennuksin. Seurojen toiminnan ja rahoituksen eteen ampujat tekevät töitä itse talkoolaisina ja keräämällä varoja yrityksiltä. Valkeakosken kaupunki ei seurojen toimintaa tue. Kaakonojan ampumaradan alue on vuokralla kaupungilta. Maavuokraa on koko ajan hivutettu ylöspäin ja seuraavaksi ympäristölupa on katkolla 2021 Keinäsen mukaan. – Toivomme, että harjoittelua pystytään jatkamaan täällä. Olemme itse rakentaneet talkootöin kaiken täällä ja UPM on lahjoittanut meille heittotornit. Täällä käydään myös harjoittelemassa siinä määrin, että ratamaksut kerryttävät hyvin kassaamme, Keinänen kertoo. Rihla ja Metsästysyhdistys anovat compak sportingin SM-kisoja 2020 Valkeakoskelle. Asiasta on jo keskusteltu Haulikkoammuntaliiton kanssa ja halukkuutta järjestää kisat Koskissa löytyy. Keinäsen mukaan kisat toisivat kaupungillekin paljon rahaa, kun 150 ampujaa perheineen saapuisi kolmen päivän ajaksi kisailemaan. – 600–700 euroa menee helposti hotelleihin ja ruokiin. Toivottavasti kaupunki näkee lajimme kannattavan eikä vie meiltä ympäristölupaa. Meillä on paljon kilpailutoimintaa ja näyttöä mitaleillamme. Olemme menestyjiä. Lisää menestystä tavoitellaan seuraavan kerran ensi viikon SM-kisoissa Oulussa. SJK-VPS 1 FC Haka-FF Jaro 1 TPS-AC Oulu X2 ........................... KIP-AC Kajaani 1 EIF-TPV 2 MuSa-MYPA X2 ........................... MP- FC Viikingit X2 JäPS-NJS 1 PEPO-Klubi 04 2 ........................... Reipas-VJS 1 Sudet-MiPK 2 EPS-Gnistan 1X Ilves 2-GrIFK X2 Viikon veikkaajien kesäkisa: 1) Soutaja Miika Kankkunen 10, 2) Maastopyöräseuran Mikko Uotila 7, 3) Hakan pelaaja Jonni Thusberg 6, Sääksmäen Sovun valmentaja Juuso Ollikainen 6, Sopu vs. Koskenpojat 6, 4) Hakan toimistopäällikkö Fanni Sillanpää 5. Pekka Keinänen Perhe: Poika ja viisi tytärtä. Saavutukset: Hienot lapset tuovat suunnattomasti iloa. Harrastukset: Metsästys ja ammunta. Ruoka ja juoma: Uudet perunat ja maito. Ärsyttää: Suomalaiset poliitikot. Miellyttää: On kyllä upeaa olla suomalainen Suomessa. Motto: Tee hyvin tai jätä tekemättä.