Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Valkeakoskelta puuttuu kierrätyspiste keskeltä kaupunkia

MIELIPIDE Asun aivan keskustan tuntumassa pientalossa, jossa on vain sekajäte- ja paperinkeräysastia. Lajittelen tästä huolimatta jätteeni – jopa viime aikoina kovasti esillä olleen pakkausmuovin. Mutta: on erittäin hankalaa, ja vähän noloakin, tällaisen eläkeläismummon kuljettaa roskiansa kävellen tai pyörällä halki kaupungin. Lähin metallin, lasin ja muovin keräyspaikka on kahden kilometrin päässä kaupungin pohjoisosassa ja suunnassa, johon minulla ei normaalisti ole mitään asiaa. Toinen muovinkeräyspiste on oikeassa suunnassa päivittäisen liikkumiseni kannalta, mutta lähes neljän kilometrin päässä Sassissa. Halki keskustan on mummon roskineen käveltävä tai poljettava. Varmaankin minunlaisiani kierrätystä kannattavia pientaloasukkaita on keskusta-alueella useampiakin. Eikö kaupungilla olisi osoittaa keräyspisteeksi vielä yhtä keskeistä paikkaa, vaikkapa Teollisuustien ja Ulvajankadun risteyksen tuntumaan, missä näyttäisi olevan puhdistamo. Siinä lähistöllähän oli vuosia muun muassa lasinkeräysastia. Sorrilan koulun luona on kyllä monipuolinen keräyspiste, mutta muovia ei sinnekään voi viedä. Eikö kierrättämiseen pitäisi panostaa lisää ja helpottaa sitä, onhan ympäristönsuojelu tärkeä asia. Nimim. Mummo ja roskapussit