Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Autot kolaroivat Yhteistalon parkkipaikalla – Törmääjä lähti karkuun, mutta jäi kiinni ja puhalsi törkeän lukeman

Epäilty rattijuoppo jäi kiinni Valkeakosken keskustassa myöhään tiistai-iltana. Poliisi sai asiasta ilmoituksen noin kello 23.30:n aikaan. Kuljettaja ehti ennen paljastumistaan törmätä toiseen autoon. Kolari sattui Apiankadulla Yhteistalon parkkipaikalla, jossa hän törmäsi toisen auton kylkeen ja poistui paikalta. Kolhitun auton kuljettaja lähti törmääjän perään. Autot pysähtyivät Ulvajankadulle. Poliisipartio saapui paikalle selvittämään asiaa. Törmäilleeksi kuljettajaksi osoittautui 1990-luvulla syntynyt nainen. Hänen puhallustuloksensa oli 0,62 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa eli noin 1,4 promillea, mikä ylittää törkeän rattijuopumuksen rajan. Naista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.