Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Haka nousi tasoihin Ilvestä vastaan - Peliluvan saanut Eero Markkanen pelasi ensimmäistä kertaa Hakan paidassa

FC Haka ja Ilves päätyivät lauantaina Tampereen Pirkkahallissa pelatussa Suomen Cupin karsintalohko B:n ottelussa 1–1-tasatulokseen. Yleisöä paikallispeli keräsi hienosti, sillä tyhjiä paikkoja ei Pirkkahallin katsomoista löytynyt. Ottelusta putosi suurin panos jo perjantai-iltana, kun KuPS voitti SJK:n 1–0. Tuo tulos tiesi sitä, että Haka ja Ilves olivat varmuudella alkulohkostaan jatkossa ennen lauantain koitosta. – Ihan hyvä peli tämä oli meiltä. Ei Ilves montaa hyvää maalintekotilannetta saanut, Hakan päävalmentaja Teemu Tainio kiitteli. Ilveksen käskijä Jarkko Wiss myönsi, että panoksen putoaminen näkyi oman joukkueen otteissa. – Muutenkin tämä oli vähän väsynyt esitys meiltä. Näki, että alla oli yksi vuoden kovimmista harjoitusviikoista, Wiss kertoi. – Pelaamisemme ei ollut niin terävää, mitä olisi voinut toivoa, Wiss jatkoi. Pirkanmaan derbyn avausminuutit Haka oli hankaluuksissa, mutta vähitellen valkopaidat pääsivät peliin mukaan. Hyviä maalipaikkoja ei ennen taukoa nähty ja vasta Antto Hilskan pusku lähietäisyydeltä Ilves-vahti Mika Hilanderin syliin oli pelin ensimmäinen huippupaikka. Tuosta meni vain hetki ja Ilves siirtyi pelissä johtoon. Henri Malundama kaatoi Eetu Mömmön ja pallo vietiin pilkulle. Lauri Ala-Myllymäki ei rangaistuspotkusta erehtynyt. Haka ei takaiskusta lannistunut ja palkinto tuli neljä minuuttia ennen täyttä aikaa. Pallo pelattiin oikeaan laitaan Jami Kyöstilälle , joka antoi tarkan keskityksen takatolpalle. Tällä kertaa Hilska onnistui puskussaan erinomaisesti. – Tämä joukkue on jälleen oppinut hakemaan peleistä voittoa, Tainio huomautti. Hakalla on vielä yksi ottelu lohkovaiheessa jäljellä. Ensi lauantaina 22. helmikuuta kello 14 vastassa on FC Lahti vieraskentällä. – Ensi viikolla saamme jälleen Salomo Ojalan , Samuel Chidin ja Ville Starckin mukaan. He antavat paljon lisää vaihtoehtoja joukkueeseen. Jonkin verran kokeiluja saattaa Lahtea vastaan olla luvassa, Tainio pyöritteli. Yksi lauantain pelin seuratuimmista pelaajista oli peliluvan saanut Eero Markkanen . Markkanen teki reilun tunnin töitä Hakan hyökkäyksessä. – Pelaamattomuus näkyi, mutta Eero näytti, että pelitaidot hänellä ovat tallella. Hänestä on varmasti meille vielä paljon hyötyä, Tainio sanoi. Hakan kokoonpano: Michael Hartmann, Jami Kyöstilä, Niklas Friberg, Jonas Häkkinen, Henri Malundama, Jacob Bushue (var.), Anton Popovitch, Leevi Antinaho (var.) (46. Tino Purme), Saibou Keita (var.) (64. Seth Saarinen), Antto Hilska, Eero Markkanen (64. Akseli Lehtojuuri). Edit 16.2.klo 13:20: Muutettu otsikkoa.