Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Vanhusten sanoissa on viisautta kaiken ikäisille – Ystävyyssuhteet pitävät yllä toimintakykyä

Pidä yhteyttä ystäviisi. Liiku riittävästi. Syö sopivasti ja hoida raha-asiasi kuntoon. Näihin neljään ohjeeseen voi tiivistää neuvot, joita valkeakoskelaiset ikäihmiset antoivat Vanhusten viikon juhlassa, kun Valkeakosken Sanomien toimittaja heitä haastatteli. Viime viikolla vietetyn teemaviikon aiheena oli tänä vuonna "Varaudu vanhuuteen". Viikon tunnuslause oli hyvin mietitty. Tulevaan varautuminen käy paljon helpommin silloin, kun on itse vielä virkeä. Sairastumiseen ja esimerkiksi perimiseen liittyvät asiat ovat vielä riittävän kaukana, jotta niihin voi suhtautua neutraalisti. Jotkin asiat on pakkokin hoitaa ajoissa, sillä esimerkiksi edunvalvontavaltuutuksen tekeminen on mahdollista vain niin kauan, kun sairaus ei ole vielä heikentänyt omaa kuntoa liikaa. Koskilaisten seniorien ohjeilla voi varautua vanhuuteen – ja näin hyvillä ohjeilla voi varautua ihan koko elämään. Erityisesti ystävien merkitys nousi korkealle ikäihmisten neuvoissa. Vanhemmuuden ja työelämän ruuhkavuosissa moni tinkii juuri ystävien tapaamisesta. Kun elämä rauhoittuu ja työelämä on takanapäin, vanhojen ystävyyssuhteiden lämmittäminen tai kokonaan uusien luonti voi olla vaikeaa, kenties mahdotonta. Siksi ystävien merkitys täytyy muistaa myös silloin, kun aika on kortilla. On suorastaan velvollisuus irrottaa aikaa Itselle ja ystäville, myös työ- ja perhe-elämän pyörteissä. Ystävyyssuhteet pitävät yllä toimintakykyä sekä työikäisellä että ikäihmisellä.