Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Ajat muuttuvat seurakunnissakin, mutta liian hitaasti, kirjoittaa Juhani Valli kolumnissaan

Helsingin Sanomat uutisoi 23.8. pappien ja kirkonväen rikoksista. Kavalluksia, rattijuopumuksia, ryöstöjä, virkamiehen vastustamista ja niin edelleen. Erityisesti kiinnittyi huomio siihen, ettei tuomiokapituli ole ollut kaikista tapauksista tietoinen ja jos, niin asioita on painettu villaisella. Ovatko rikokset sinänsä ihmeellinen asia? Ihmisiä papitkin ovat. Toisaalta, onhan luterilaisuuden perintö täynnä vastaavanlaisia tapauksia. Sama pätee katoliseen kirkkoon. Oletetaan, että pappien pitäisi noudattaa ison kirjan ohjeita. Silloin tappaminen, vihapuhe ja irstailu olisivat jokapäiväistä mannaa. Martti Lutherin opit ovat voimassa edelleen. Luther osasi muokata imagoaan ja herättää luottamusta lampaisiinsa. Kuitenkin Lutherille maistui olut, hän vihasi naisia, juutalaisia ja harjoitti vihapuhetta. Vanhoissa tarinoissa kerrotaan toistuvasti pappien juopottelusta. Olihan kirkon kellarissa kirkkoviiniä tarjolla. Kaiketi osa meni myös seurakuntalaisten suihin ehtoollispöydässä. Tutkimuksen mukaan pappien yleisin rikos on rattijuopumus. Se on tuttua asiaa muutenkin. Ei tarvitse esimerkkejä hakea kaukaa. Seurakunnissa on usein totuttu pappien juopumukseen, vihapuheeseen, vallankäyttöön ja naispappeuden vastustamiseen, eli Lutherin perintö jatkuu nykyaikanakin. Tosin sotatilanteeseen se ei katolisten ja protestanttien kesken ole vielä laajamittaisesti ajauduttu. Poikkeuksena Irlannin uskontaistelut muutama vuosikymmen sitten. Islamin ja kristinuskon kesken käydään koko ajan mittelöitä, mutta ei suuria taisteluita. Katolinen kirkko on häpäissyt itsensä pedofiiliskandaaleillaan. Luterilaisen kirkkokunnan sisällä vastaavaa on tapahtunut, mutta se on yleensä painettu villaisella. Köyhien puolella kirkko ei juuri ole ollut. Papiston arvo yhteiskuntaluokkana on tosin vähentynyt. Ei tarvitse mennä monta vuosikymmentä taaksepäin, kun asiat olivat toisin. Väinö Linnan Pohjantähti -trilogiassa on hyvä esimerkki papin ahneudesta, kun hän teettää Koskelalla joutomaata viljelysmaaksi ja ottaa sitten maan takaisin, kun pappila tarvitsee lisämaata. Vallan muistomerkkejä halutaan seurakunnissa jopa säilyttää. Kirkkorakennukset aiheuttavat kiistoja ja seurakunnan metsä- ja kiinteistöomistukset ovat tulilinjalla. Ajat muuttuvat seurakunnissakin, mutta liian hitaasti. Kirjoittaja on akaalainen freelance-toimittaja