Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Rangaistus rähinöinnistä: Neljälle FC Hakan kannattajalle porttikielto otteluihin – Faniryhmä selvitti yhden sylkijän henkilöllisyyden

Perjantaina FC Hakan ja Kuopion Palloseuran (KuPS) välisessä ottelussa tarvittiin järjestyksenvalvojia rauhoittamaan tilanne, kun osa Hakan faneista hulinoi Tehtaan kentällä. Koskilaisseura on nyt selvittänyt, mitä ottelun aikana tapahtui ja asettanut neljälle Hakan kannattajalle porttikieltoja otteluihin. – Olemme käyneet läpi video- ja kuvamateriaalia sekä keskustelleet eri toimipisteissä olleiden henkilöiden kanssa. Olemme saaneet aika tarkan kuvan tapahtumista, FC Hakan toimitusjohtaja Olli Huttunen kertoo. Toimitusjohtajan mukaan tilanne sai alkunsa, kun Hakan kannattajakatsomossa oli koettu ”pientä turhautumista”. Ottelu päättyi luvuin 2–4 hallitsevan mestarin KuPSin hyväksi. – Hakan kannattajapäädyssä oli tullut pikkuisen sanaharkkaa vastustajien kanssa. Tunteet olivat siitä kuumentuneet ja oli lähdetty tarkastamaan asiaa joukolla, Huttunen kertaa. Pieni joukko tulistuneita Hakan kannattajia oli yrittänyt etsiä reittiä KuPSin kannattajien katsomoon siinä kuitenkaan onnistumatta. – Järjestysmiehet olivat hereillä. Konfliktia ei päässyt syntymään eivätkä kannattajat päässeet sen pahemmin tappelemaan, Huttunen kiittelee. Väitteiden mukaan Hakan fanikatsomoon olisi aluksi heitetty jotakin KuPSin fanikatsomosta. Asiasta ei kuitenkaan ole Huttusen mukaan pitäviä todisteita. – Jos jotain olisi lentänyt, olisi pitänyt ottaa yhteys järjestysmiehiin, joiden tehtävä on selvittää asia. Sen takia meillä on järjestysmiehiä. Tapahtumaketjun selvittämisen jälkeen Haka on päättänyt rangaista yhteensä neljää ottelussa riehunutta fania. Kolme heistä saa porttikiellon koko loppukaudeksi ja yksi faneista kahden ottelun porttikiellon. Huttunen kuvailee rangaistusta suhteellisen kovaksi. – Kysymys ei ole isosta ryhmästä. Joka tapauksessa kaikki on liikaa. Tämä on viesti ulospäin: Emme hyväksy tällaista toimintaa ja se on meidän arvojemme vastaista. ”Keskitytään joukkueen kannattamiseen, ei rähinöintiin” Lauantaina esimerkiksi Iltalehti uutisoi , että Hakan kannattajien epäiltiin sylkeneen KuPSin kannattajia ja pelaajaa kohti. Olli Huttunen vahvistaa, että ottelussa on tapahtunut ”jonkinlaista sylkemistä”. Sylkijöiden henkilöllisyys on selvitetty ja he kuuluvat porttikiellot saaneiden fanien joukkoon. Samalla toimitusjohtaja huomauttaa, että katsomo on niin kaukana pelaajista, ettei kenenkään pelaajan päälle ole syljetty. Huttusen mukaan pahimmassa rähinöinnissä ei ollut mukana seuran virallisen kannatusryhmän Hakapeliittojen jäseniä, vaan muita samassa katsomossa olleita henkilöitä. – Hakapeliitat ovat päin vastoin pyrkineet ohjaamaan riehuneita henkilöitä pois. Haka keskusteli tapahtuneesta maanantaina Hakapeliittojen kanssa. Huttusen mukaan tapaaminen sujui erittäin hyvässä hengessä. – Hakapeliitat ovat pahoillaan, että tällaista on tapahtunut. He ovat myös auttaneet selvittämään yhden sylkijän henkilöllisyyden olemalla yhteydessä KuPSin pelaajaan Petteri Pennaseen, Huttunen kertoo ja jatkaa: – Hakapeliitat haluavat ehdottomasti, että tällaista ei tapahdu – keskitytään joukkueen kannattamiseen, ei rähinöintiin.