Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Katso miten koululaiset viilettivät Wareenassa: ”Kivaa! Ihan huippu!” – Ilonpito jatkuu tänä iltana perheille suunnatussa Ice Skating Tourin tapahtumassa

Ice Skating Tour järjestää vuosittain noin70 luistelutapahtumaa ympäri Suomen. Konseptiin kuuluvat koululaisluistelut sekä koko perheen luisteluillat. Wareenan koululaisluisteluissa viiletettiin luokka-aste kerrallaan, energisten Tour-ohjaajien tahdissa tunnin ajan. Kivaa täysin siemauksin Me seurasimme päivän ensimmäisen tunnin ryhmää. Roukon yhtenäiskoulun kolmosten kaikki neljä luokkaa, yhteensä 103 oppilasta, nauttivat menosta täysin siemauksin. – Tämä on kivaa ja hauskaa! samalta luokalta Milo Virtanen, Aamos Hietala, Sulo Laakso ja Emma Kukkonen vakuuttivat. Emma oli muuten luistimilla ihan ensimmäistä kertaa tänä talvena. – Ulkojäille ei ole päässyt. Se vähän harmittaa, kun tykkäisin käydä luistelemalla Roukon kentällä. Mitä muuta harrastat? – Jalkapalloa, kuvataidetta ja cheerleadingiä, Emma ilmoitti. Entä Milo Virtanen? – Harrastan judoa, säbää, hiihtoa ja parkouria, monipuolinen liikkuja Milo luetteli. Sulo Laakso jatkoi olevansa mukana jääkiekossa, maastopyöräilyssä ja sählyssä. – Pyöräilen myös maantiellä, Sulo täsmensi. Katso video Wareenasta : ”Ihan huippu!” Roukon yhtenäiskoulun opettajista Annika Nurminen seurasi ihastellen poikien ja tyttöjen innostusta. Luistimilla tulivat tutuksi erilaiset luistelutekniikat leikin varjolla. – Tämä tapahtuma on ihan huippu! Tänä talvenahan ei ole vielä ulkojäille päästy, Nurminen pahoitteli. Hyppyrimäellä sykettä nostamassa Mitä liikuntatunneilla on tehty, kun ei ole ulkojäitä eikä latuja? – Hyvä kysymys. Olimme muuan muassa hyppyrimäen rinteessä ja portaissa nostamassa sykettä. Sisäliikunnassa on ollut palloilua. Nurmisen mukaan opetussuunnitelmaan ei varsinaisesti sisälly erikseen lajien ottamista koulupäiviin. – Jää- ja lumileikit suunnitelmaan kuuluvat tasapainoa kehittävinä juttuina. Perheille iltapahtuma Ice Skating Tourin päivä on jaettu kahteen osaan. Koululaisryhmät käyvät hallissa kello 9–14. Tänä iltana kello 18–20 on Wareenassa koko perheelle suunnattu avoin ja maksuton tapahtuma. Tour vuodesta 1998 lähtien 22-vuotias Ice Skating Tour konsepti on Luisteluliiton operoima kokonaisuus, jota tehdään yhdessä kuntien liikunta- ja vapaa-aikatoimien, koulujen sekä Taitoluisteluliiton kanssa. Ice Skating Tour on liikuttanut ja innostanut koululaisia Suomessa vuodesta 1998 alkaen.