Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Sitkeän naisen tarina aloittaa Valkeakosken teatterisyksyn – Kaija Pakarinen tulkitsee vahvan Sandran roolin

Maailma on täynnä naisia, jotka miettivät päivittäin, miten pitää koti pystyssä, saada rahat riittämään ja selvitä seuraavaan päivään. Sitkeästä ja periksi antamattomasta naisesta kertoo myös Heidi Köngäksen ohjaama ja dramatisoima näytelmä Sandra . Sen tapahtumat sijoittuvat yli sadan vuoden taakse, mutta Se o nsyksyn ensimmäinen vierailuesitys Valkeakosken kaupunginteatterissa. Teatterinjohtaja Minna Kangas sanoo olevansa ylpeä, että Sandra saadaan nähdä myös Valkeakoskella. Sen ensi-ilta oli syksyllä 2018, minkä jälkeen sitä on esitetty ympäri maata. Koskettavaksi kuvattu monologi on saanut paljon kiitosta, ja usein sitä on esitetty täysille katsomoille. Juttu jatkuu kuvan jälkeen ”Luja jana kulkee naisissa” Sandra kertoo naisesta, joka jää tiukkaan paikkaan sisällissodan keskelle viiden lapsen ja appivanhempien kanssa. Sandra odottaa kuudetta lastaan, kun mies joutuu punakaartiin, appi ammutaan ja sota tulee naapuriin. Kovimman taistelun nainen käy omassa saunassaan. Monologi perustuu Köngäksen Sanda -romaaniin, joka kertoo hänen isovanhempiensa vaiheista viime vuosisadan alussa. Kun Köngäs kiersi eri puolilla Suomea puhumassa romaanistaan, hän näki, kuinka syvältä romaani oli koskettanut ihmisiä. Siihen oli peilattu omia juuria, sukujen kokemuksia ja yrityksiä ymmärtää, mitä meille oli tapahtunut vuonna 1918. – Meidän kansalliset tarinathan ovat miehiä sodassa, loppumattomiin miehiä sodassa. Mutta meidän todellinen luja janamme kulkee naisissa, jotka ovat pitäneet miehet ja lapset hengissä, Köngäs sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa näytelmän ensi-illan aikaan. Köngäs on dramatisoinut monologinäytelmän näyttelijä Kaija Pakariselle ja sellisti Lea Pekkalalle . – Kaija Pakarisen näyttelijän laadussa on sellaista kiistatonta herkkyyden voimaa, että tuntui helpolta ajatella häntä Sandrana. Kaija Pakarinen on niitä näyttelijöitä, joiden puolelle katsoja menee, Heidi Köngäs sanoo. Esityksen musiikkina kuullaan Bachia, Oskar Merikantoa sekä sellisti Lea Pekkalan näytelmään säveltämää musiikkia. Köngäs halusi Pekkalan mukaan, sillä hän ihailee tämän kykyä käyttää musiikkia näyttämöllä ja reagoida ja vahvistaa musiikilla tekstin ja näyttelijän sanoja ja tuntoja. Sandra. Lauantaina 12.9. klo 14 Valkeakosken kaupunginteatterin päänäyttämöllä. Esitys kestää noin tunnin, eikä siinä ole väliaikaa