Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Pieni räjäytys kaivoksella helisytti ikkunoita ja säikäytti hevosia - perjantain jälkeen räjäytyksiin tulee 1,5 kuukauden tauko, kaivokselta kerrotaan

Parin kilometrin päässä Kaapelinkulman kaivoksesta helisivät torstai-iltana ikkunat. Ainakin Kaapelintiellä ja Viuhantiellä säikkyivät hevoset. Dragon Mining Oy:n Kaapelinkulman kaivoksen johtaja Olli Pajula selvitti asiaa yhtiön sähköpostilistaan liittyneille valkeakoskelaisille näin: ” Eilinen räjäytys oli kokoluokaltaan hyvin pieni. Vain noin 800 kuutiota sivukiveä irrotettiin. Suurimmissa räjäytyksissä kuutiota on irrotettu yli 7 000 kuutiota. ” Hänen mukaansa torstain räjäytys ei rekisteröitynyt lähitalojen tärinämittareihin. Suuremmissakin räjäytyksissä tärinät ovat olleet noin 20 prosenttia ohjearvosta, hän jatkoi. Pajula selvitti sähköpostilistalla, että ikkunoiden helinän on aiheuttanut räjäytyksestä syntynyt paineaalto. Siihen vaikuttivat kaivokselta etelän suuntaan puhaltanut pohjoistuuli ja mahdollisesti se, että räjäytys tehtiin avolouhoksen korkeimmalla kohdalla. Pajulan kertoman mukaan ammuttiin ns. rakolinjaa, josta tulee voimakas pamahdus. Siinä reikiä ei "täkätä" eli peitetä, jolloin paine pääsee purkaantumaan rei'istä ylöspäin. Samalla kohdalla ammutaan malmikenttää vielä perjantaina. Sen jälkeen kaivoksella alkaa 1,5 kuukauden louhintatauko, Pajula myös kertoo ryhmäviestissään. Kaivoksen ympäristöluvassa on maininta, jonka mukaan alkuvaiheessa meluisimpia töitä saa tehdä vain lintujen pesintäajan ulkopuolella. Tauon aikana työt jatkuvat kuitenkin kaivoksella kivien lastaamisella ja ajamisella. Räjäytyksiä, porausta tai rikotusta ei tehdä.