Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Pääsiäisen menoliikenne on vilkkaimmillaan teillä tänään kiirastorstaina – Autoilija, muistathan nämä tärkeät asiat ennen tien päälle lähtemistä

TM Finlandin tieliikennekeskus arvioi, että pääsiäisen menoliikenne on vilkkaimmillaan kiirastorstaina kello 13–19. Liikennettä on varsin runsaasti myös pitkäperjantaina kello 9–14 välisenä aikana, pohjoisessa vielä myöhemminkin. Menoliikenne suuntautuu pääosin pohjoiseen kolmos- ja nelosteille. Liikennettä on runsaasti valtatiellä 3 Tampereelle, valtatiellä 4 Lahden ja Jyväskylän kautta Ouluun ja Kemiin sekä valtatiellä 5 Heinolasta Varkauteen. – Autoja on huomattavasti enemmän liikenteessä kuin esimerkiksi hiihtolomien meno- ja paluuliikenteessä. Liikenne jonoutuu paikoin ja nopeudet laskevat liikenteen vilkkaimpien tuntien aikana, kertoo ITM Finlandin liikenteenohjauksen yksikön päällikkö Mika Jaatinen . Monet palaavat pääsiäisen vietosta jo sunnuntai-iltapäivän ja -illan aikana, mutta vilkkainta paluuliikenne on toisena pääsiäispäivänä maanantaina kello 12 ja 20 välillä Poliisi valvoo Vaikka ajokeli pysyisi hyvänä, ei turhia riskejä kannata tien päällä ottaa. Poliisi valvoo pääsiäisliikenteessä erityisesti nopeuksia ja ajotapoja. – Valvomme etenkin niitä teitä, joilla liikennemäärät ovat suuria ja joilla on esiintynyt onnettomuuksia. Kiinnitämme totta kai huomiota myös turvalaitteiden käyttöön, turvaväleihin, ohituksiin ja lasten turvalliseen kuljettamiseen autossa, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta sanoo. Mieti matkaa kokonaisuutena Kesärenkaiden vaihto on jälleen ajankohtainen. Lain mukaan nastarenkaita saa käyttää toista pääsiäispäivää seuraavaan maanantaihin, joka tänä vuonna on vasta 29.4. Erityisesti Etelä- ja Keski-Suomessa olosuhteet ovat jo paikoitellen sellaiset, että kesärenkaiden vaihto on jo käynnistynyt. Suomi on kuitenkin pitkä maa ja yhtä ainoaa kaikille oikeaa renkaidenvaihtopäivää on mahdoton sanoa. – Pääsiäisen automatkaa suunnittelevan kannattaakin muistaa, että keliolosuhteet lähtöpaikassa ja määränpäässä saattavat olla erilaiset ja vaihdella hyvinkin nopeasti, sanoo Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen . Liikennetilanne -palvelusta löytyy ajankohtaista tietoa liikenteestä, kuten muun muassa häiriötiedotteita, kelikameroita ja maanteiden talvikunnossapidon reaaliaikaisia tietoja. Palvelusta löytyvät myös esimerkiksi junien matkustajaliikenteen asemakohtaiset aikataulu- ja täsmällisyystiedot. Ennakoi ajokuntosi Liikenneturva kannustaa pääsiäisliikenteeseen pyyhältäviä ennakointiin. Turvallisen matkanteon voi aloittaa jo ennen liikenteeseen lähtöä suunnittelemalla reitin ja tauotukset sekä nukkumalla hyvät yöunet. Kuljettajan on hyvä ennakoida ajamista jo ennen lähtöä. Se, mitä tekee matkaa edeltävinä päivinä vaikuttaa ajamiseen niin meno- kuin paluuliikenteessä. Vaikka vesilinja pitää ajopäivänä, voivat edellisen illan alkoholiannokset väsyttää ja vaikuttaa sitä kautta ajokuntoon. – Ajon aikana ajamisen yksitoikkoisuus ja pituus voi myös turruttaa. Jos ajon aikana alkaa olo tuntua epämukavalta ja luomet painavat, on viimeistään syytä pysähtyä pitämään taukoa. Myös kanssamatkustajien havainnot ajamisesta voivat kertoa paljon sen hetkisestä ajokunnosta, vinkkaa suunnittelija Mia Koski Liikenneturvasta. Tutustu ajo-olosuhteisiin hyvissä ajoin ennen matkaa Miltä tiet pohjoisessa näyttävät? Minkälainen ajokeli on? Onko häiriöitä, jotka vaikuttavat matkaan ja jotka tulisi huomioida? Nämä monet muut liikenteeseen liittyvät asiat voit tarkistaa ennen matkaan lähtöä Liikennetilanne-palvelusta. Palvelusta löydät muun muassa häiriötiedotteet, kelikamerat sekä maanteiden talvikunnossapidon reaaliaikaiset tiedot. Lisäksi palvelusta löytyvät esimerkiksi junien matkustajaliikenteen asemakohtaiset aikataulu- ja täsmällisyystiedot.