Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Posti-kiista ratkesi, mutta lakon vaikutukset näkyvät vielä tammikuussa 2020, arvioi poikkeustilanteiden johtaja – ”Toimintakyky palautetaan toimipiste kerrallaan”

Työehtokiistan ratkettua Posti ryhtyy palauttamaan toimintakykyään postilakkoa edeltävälle tasolle. Poikkeustilanteiden johtaja Jarmo Ainasoja arvioi, että postilakosta johtuvat viiveet voivat näkyä paperisen postin kulussa vielä tammikuun 2020 alussa. – En vielä muuta arviota, jonka annoin ennen työtaisteluja. Täysin tasapainossa ollaan koko valtakunnan osalta tammikuun alkupuolella, Ainasoja sanoo. Hän toteaa, että alueelliset erot ovat mahdollisia. Ainasoja ei vielä osaa sanoa, millaisena Pirkanmaan tilanne näyttäytyy. Ainasojan mukaan toimintakyky pyritään palauttamaan normaalille tasolle toimipiste kerrallaan. Suurimmat viiveet koskevat nimenomaan paperisen postin kulkua. Pakettipalvelut ovat Ainasojan mukaan toimineet pääosin normaalisti lakoista huolimatta. Työvuoroihin palataan heti Posti- ja logistiikka-alan Unionin (PAU) puheenjohtaja Heidi Nieminen arvioi Posti-kiistan ratkettua, että työntekijät palaavat sovun synnyttyä mahdollisuuksien mukaan seuraaviin työvuoroihinsa. – Seuraavat työvuorot alkavat pitkin päivää, Ainasoja sanoo. Poikkeustilanteiden johtaja iloitsee Posti-kiistassa syntyneestä sovusta. – Olen siitä todella hyvilläni ja iloinen, Ainasoja kommentoi kello 10.30 jälkeen. 10 000 työntekijää lakossa Työehtokiistan osapuolet PAU ja Palvelualojen työnantajat (Palta) ilmoittivat hyväksyvän vastauksensa valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan sovintoesitykseen keskiviikkoaamuna. Ratkaisun myötä Posti Palvelut siirtyy 700 pakettilajittelijan osalta Paltan jäseniksi. PAU ja PAlta tekivät uuden työehtosopimuksen, joka koskee 700 pakettilajittelijaa. Posti-kiista kiteytyy siihen, että Posti päätti siirtää 700 pakettilajittelijaa tytäryhtiöönsä Posti Palveluihin ja Teollisuusliiton työehtosopimuksen piiriin. PAU:n mukaan uusi työehtosopimus olisi tarkoittanut rajuja palkanalennuksia. Postin lakko alkoi maanantaina 11. marraskuuta. Lakon piirissä oli noin 10 000 Postin työntekijää. Marraskuun 11. päivän jälkeen useat muut ammattiliitot ovat kertoneet tukilakoistaan. Myös uusia tukilakkoja oli määrä alkaa keskiviikon jälkeen. Muun muassa AKT ilmoitti aloittavansa ahtaajien tukilakon torstaina.