Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Vanha sähkölaitteesi voi olla vaarallinen - liesi syypää lukuisiin tulipaloihin

Sähköstä syttyy vuosittain Suomessa noin 2 500 sähköpaloa eli tulipaloa, johon palokunta hälytetään paikalle. Taustalla on toisinaan kodin sähkölaitteiden laiminlyönti. Ikääntynyt, kulunut tai likainen sähkölaite tai -asennus voi aiheuttaa tulipalon tai tapaturman, tiedottaa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes. Sähkölaitteiden ja -asennusten kuntoa pitää tarkkailla ja laitteistoa huoltaa säännöllisesti kodissa ja vapaa-ajan asunnossa. Havaitut viat ja puutteet tulisi korjata. – Kuluttajalla voi olla kuvitelma, että sähkölaitetta voi käyttää huoletta maailman tappiin. Todellisuudessa sähkölaitteet kuluvat käytössä ja tulevat käyttöikänsä päähän. Jos niiden kuntoa ei tarkkaile ja huolto jää tekemättä, kasvaa laitteesta aiheutuvan tulipalon riski, sanoo ylitarkastaja Jukka Lepistö Tukesista. Sähköstä vuosittain syttyneistä tulipaloista 950 eli noin kaksi viidestä johtuu liedestä. Syynä on kunnossapidon laiminlyönti tai se, että liettä on käytetty huolimattomasti. Liedellä syttynyt tulipalo leviää helposti liesituulettimeen, kun tuulettimen sisäpinnoille kertyneet epäpuhtaudet syttyvät palamaan. – Liesituulettimeen kertyy ajan saatossa ruoanlaitosta rasvaa ja likaa. Liesituuletin pitäisi puhdistaa säännöllisesti. Vanhoissa liesituulettimissa komponentit, muun muassa liukukytkimet, saattavat likaantua sisäpuolelta kohtalokkaasti, Lepistö sanoo. Vanhat sähköasennukset riski Laitteiden lisäksi riski piilee myös kodin sähköasennuksissa. Ne vaativat seurantaa, kunnossapitoa ja huoltoa aivan kuten esimerkiksi kodin vesiputkistot tai ikkunat ja ovet. Sähköasennusten osiin kertynyt pöly, lika tai kosteus lisäävät valokaaren ja sähköpalosyttymisen vaaraa. Sähkötapaturman vaaran aiheuttavat mekaaniset vauriot, kuten valokatkaisijoiden ja pistorasioiden kansien rikkoontuminen ja johtojen vauriot. -Esimerkiksi iäkkäämmissä rakennuksissa on käytössä 1950- ja 60-lukujen kangas- ja peltipäällysteisiä asennusjohtoja, jotka saattavat olla hyvin hauraita. Iäkkäät sähkökeskusten komponentit tai esimerkiksi valokatkaisijat ja pistorasiat saattavat aiheuttaa tapaturmariskin, huomauttaa ylitarkastaja Esko Iivonen Tukesista. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto julkaisi Kodin sähkölaitteiston kunnossapit o -oppaan, joka antaa käytännön neuvoja siihen, kuinka seurata ja ylläpitää sähkölaitteiston kuntoa. Muista nämä perussäännöt äläkä tee seuraavia mokia. 1. Et noudata ohjeita Käytä sähkölaitteita oikein ja vain niille tarkoitetuissa olosuhteissa ja paikoissa. Noudata käyttöohjeita ja huolehdi, että laitteiden käyttöympäristö säilyy ohjeiden mukaisena. 2. Et valvo laitteita tai hoida niitä Huolehdi riittävästä kunnon valvonnasta ja kunnossapidosta. 3. Lykkäät korjauksia Rikkinäinen laite on riski. Korjauta havaitsemasi vialliset asennukset viipymättä ja huollata viallinen sähkölaite tai vaihda se uuteen. 4. Käytät sähkölaitetta kosteassa tilassa Älä leiki vedellä ja sähköllä, vaan muista varovaisuus sähkön kanssa, erityisesti kosteissa tiloissa ja ulkona. 5. Et lue ohjeita Ohjeet pitäisi lukea ennen itselle uuden laitteen käyttöönottoa. Perehdy riittävästi laitteiden ja asennusten ominaisuuksiin. 6. Väkerrät itse sähkötyöt ilman ammattitaitoa Sähköä ei kannata sorkkia, jos taidot puuttuvat. Jätä omat viritykset tekemättä ja käytä sähkötöissä ammattilaista.