Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Toivottavasti kuulemme pian rajoitusten höllentämisestä, hallitus on luvannut käsitellä asiaa tänään

Tiistai taisi olla kevään tähän mennessä kaunein päivä, ja silloin saattoi nähdä jotakin, joka normaalina aikana kuuluu kiinteästi Valkeakosken kevääseen ja kesään. FC Hakan pelaajat harjoittelivat Tehtaan kentällä – tosin edelleen koronarajoitukset huomioon ottaen. Joukkueelle on sallittua harjoittelu 4– 5 pelaajan ryhmissä turvalliset etäisyydet pitäen. Varusteita vaihdetaan ja peseydytään kotona. Harjoittelu tapahtuu joukkueen lääkärin määrittelemien rajoitusten mukaan, ja jatkuvasti on mukana varautuminen siihen, että joku voi sairastua. Poikkeusaika jatkuu myös siinä mielessä, että jalkapalloliigan alkua ei vielä tiedetä. Aurinkoiset, lähes kesäiset päivät luovat toivoa siihen, että koko yhteiskunta on menossa kohti normaalimpaa aikaa. Pääministeri kertoi jo viime viikolla, että tänään keskiviikkona hallitus alkaa pohtia koronavirusepidemian vuoksi asetettujen järeiden toimien purkua. Hallituksella pitäisi nyt olla koossa riittävästi informaatiota, jonka pohjalta voidaan alkaa hahmotella rajoitustoimenpiteistä luopumisen järjestystä ja aikataulua. Päätöksiä ei ole vielä tälle päivälle luvattu, mutta jo lupaus poikkeustilan päättymisen suunnittelusta antaa voimaa kestää vielä seuraavat viikot. Rajoitukset eivät kuitenkaan todennäköisesti poistu ryminällä, vaan hallitusti ja asiantuntijoita kuunnellen. Edelleen tarvitaan malttia ja sääntöjen noudattamista. Toivottavasti kuitenkin kuulemme rajoitusten poistamisen aikataulusta ihan lähipäivinä.