Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Arki crocseissa, viikonloput korkkareissa  – Sari Hellsten on onnistunut yhdistämään kaksi kovin erilaista uraa: ”Olen viettänyt kaksoiselämää”

Laulaja Sari Hellsteniä jännittää. Tangofinalistinakin tutuksi tulleen valkeakoskelaisen uusin sinkku Sana vaan on juuri julkaistu ja hän odottaa kuulijoiden palautetta. Kappale nostettiin tuoreeltaan tulokkaana soittolistalle Sun Radiossa ja Radio Pookissa. Haastattelun jälkeen laulajalta tuli haastattelun jälkeen iloisten hymiöiden koristama tekstiviesti: – Sana vaan nousi heti Top 10:een Sun Radiossa, ja äänestys netissä jatkuu. Tämä viikko toi vielä parempia uutisia: Radio Sunin listalla kappale on noussut toiselle sijalle ja Pookissa se on yhdeksäntenä. Sari Hellstenin ensimmäisestä levytyksestä on kymmenen vuotta aikaa. Uusinta julkaisua edelsi noin neljän vuoden tauko. – Olen hirveän onnellinen tästä biisistä. Vuosien aikana olen ehtinyt tehdä monia elämänmakuisia kappaleita, mutta tämä on niistä rakkain. Sanoissa on paljon aineksia omasta elämästäni. Joskus sitä näkee lähelle vasta sitten, kun on menettänyt jotain, Hellsten sanoo. Sanat ja etenkin kertosäkeen lähtö alkoivat pyöriä päässä tien päällä. Valkeakoskelaisen sanoittajan Jaakko Linnovaaran avulla idea hiottiin tekstiksi. Sävellyksen teki Yö-yhtyeestä tuttu Jari Latomaa . Unelma vielä toteutumatta Laulaminen ja esiintyminen ovat olleet Sari Hellstenin intohimo nuoresta lähtien. Keikkojen, kilpailujen ja omien kappaleiden avulla hän on toivonut sellaista nostetta, jonka avulla voisi tehdä rakasta työtä täysipäiväisesti. Esimerkiksi Tangomarkkinoiden ja vuoden 2009 humppakuningatar-tittelin ansiosta hän onkin päässyt esiin, mutta unelmasta ei vielä ole tullut totta. – Viihdealalla on paljon tekijöitä ja tarjontaa, eikä kilpailun voittokaan välttämättä takaa kuin pieneksi ajaksi töitä. Perheellisenä en ole voinut heittäytyä kokonaan viihdyttäjäksi epävarmalle alalle, vaan minulla on toisenlainen leipätyö. Menin Saarioisille kesätöihin 18-vuotiaana ja olen yhä siellä. Näin pitkään olen viettänyt kaksoiselämää, Hellsten naurahtaa. Työt ovat eri maailmasta, mutta molemmat ovat mieluisia. Sari Hellsten sanoo viihtyvänsä hyvin niin crocseissa ja verkkareissa kuin kauniissa esiintymisasussa ja korkkareissa. – Onhan artistin työssä myös vähän glamouria. Tykkään laittautua ja pukeutua naisellisesti, sillä saan siitä hyvän olon. Saatan laittaa korkkarit jalkaan silloinkin, kun lähden kauppaan. Tukea ja ymmärrystä Kahden työn yhdistäminen on onnistunut hyvin, vaikka se on tarkoittanut poissaoloja perheen luota keikkaviikonloppuisin. Tukea ja ymmärrystä on onneksi löytynyt. – Keikkoja ei ole joka viikonloppu, mutta tänäkin syksynä yksi viikonloppu meni niin, että perjantain aamuvuoron jälkeen lähdin ajamaan keikkapaikalle, lauantaina oli toinen esiintyminen ja sunnuntaiaamuna ajoin Kuopiosta yhtä soittoa kotiin. Viikonlopun jälkeen silmät voivat olla ristissä maanantaina herätyskelloin soidessa, mutta keikat antavat myös paljon virtaa. – Ihmisten kohtaaminen on mahtavaa. He tulevat tansseihin viihtymään, ovat iloisella mielellä ja tulevat juttelemaan ja antamaan positiivista palautetta, hyvin harvoin siellä kuulee ikäviä sanoja. – Koronan takia keikat loppuivat täysin puoleksi vuodeksi. Se tuntui pahalta ja huomasin, miten paljon kaipaan yleisön eteen. Minulla on myös hyvä bändi, jonka kanssa on kiva tehdä yhdessä töitä. Uusia suunnitelmia Koronaepidemian vuoksi loppusyksy on hämärän peitossa. Viime viikonloppuna oli esiintyminen Ikaalisten kylpylässä, mutta tuleviksi viikonlopuiksi ei kalenterissa ole merkintöjä. Sari Hellsten sanoo odottavansa rauhassa, miten uusi sinkku otetaan vastaan. Ensimmäiset palautteet ovat olleet kiittäviä. – On myös vireillä muutamia mielenkiintoisia juttuja. Niistä en vielä uskalla puhua, koska mitään varmaa ei ole sovittu. Positiivisella mielellä odottelen loppuvuotta.