Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Lukijamme innostuivat muistelemaan entistä huonekaluliikettä: Kirsti Mäkinen osti Valkeakoskelta 65 vuotta sitten kalusteita, jotka ovat vieläkin käytössä

Eletään maaliskuuta 1954. Valkeakoskelainen nuoripari Kirsti Sipiläinen ja Esko Mäkinen ovat menossa naimisiin kesällä, ja he tarvitsevat uuteen kotiinsa kalusteita. Huonekalut hankittaisiin paikkakunnalta, Mäkisen huonekaluliikkeestä. Pariskunta ostaa yhdellä kertaa keittiön pöydän ja neljä tuolia, kaksi nojatuolia, sohvapöydän, radiopöydän, senkin ja kampausjakkaran. Kolmikulmaista sohvapöytää lukuun ottamatta kaikki huonekalut ovat edelleen tallella ja hyväkuntoisina käytössä. – Pöytä on alkuperäisessä kunnossa, sitä ei ole edes maalattu. Tuolit olen maalannut ja nojatuolit on verhoiltu uudelleen. Senkki on tyttäreni luona Oulussa. Sohvapöytä on ainoa, jota ei enää ole jäljellä, Kirsti Mäkinen kertoo 65 vuotta myöhemmin kotonaan Valkeakosken Klemolankadulla. Ennen pärjäsi vähemmillä kalusteilla Tämä juttu sai alkunsa, kun Valkeakosken Sanomien päätoimittaja Mari Tuohiniemi löysi vanhan sohvapöytänsä pöytätason kääntöpuolelta tarran, jossa luki Huonekaluliike Mäkinen ja Valkeakoski. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen) 87-vuotias Kirsti Mäkinen otti yhteyttä Valkeakosken Sanomien toimitukseen huomattuaan kuvan lehdestä. Hän lupasi esitellä vanhoja kalusteita lukijoillemme ja kertoa niiden tarinan. (Juttu jatkuu grafiikan ja kuvan jälkeen) Mäkisen huonekaluliike sijaitsi Leuhtosen talossa Tohanmäen paikalla. Nyky-Valkeakoskella sijainti on kuta kuinkin kaupungintalon parkkipaikan kohdalla. Kirsti Mäkinen, joka muuten ei ole sukua huonekaluliikkeen pitäjälle, muistelee, että siihen aikaan oli melko yleistä hakea kalusteensa oman paikkakunnan liikkeestä. – En muista yhtään, mitä kalusteet aikoinaan maksoivat. Mutta Esko myi autonsa, joka oli muistaakseni niin sanottu reppuselkä-Mosse. Siitä saatiin osa rahasta huonekalujen ostoon. Kirsti Mäkisen mukaan Huonekaluliike Mäkiseltä ostetut huonekalut päätyivät ensin Painontielle Esko Mäkisen kotitaloon, jonka yläkertaan kunnostettiin koti nuorelle parille. – Silloin ei tarvinnut olla niin paljon kalusteita. Sohvapöytä ja kaksi nojatuolia riittivät olohuoneeseen hyvin, Mäkinen muistelee. Vuonna 1954 ostetut huonekalut ovat seuranneet Mäkisten mukana elämän eri käänteissä. – Ehdimme olla kolme kuukautta naimisissa, kun äitini kuoli, ja meidän piti muuttaa kotitilalleni Kaapelinkulmalla. Olimme kaksi vuotta siellä, kunnes tulimme takaisin. Vuonna 1957 aloimme suunnitella ja rakentaa omaa taloa. Seuraavana vuonna muutimme tähän, Mäkinen kertoo. Huonekalut ovat välillä vaihtaneet paikkoja ja kerroksia suuressa omakotitalossa, mutta ne ovat olleet jatkuvasti Esko Mäkisen, Kirsti Mäkisen, heidän kolmen lapsensa ja lopulta mummulaksi muuttuneessa kodissa viiden lapsenlapsen käytössä. Huonekalujen uusin elämänvaihe alkoi tänä vuonna, kun Kirsti Mäkinen jäi leskeksi helmikuussa lähes 65 avioliittovuoden jälkeen. Näin syntyi mummun kammari Viimeiset kahdeksan vuotta Kirsti Mäkinen oli miehensä omaishoitajana. – Olisin hoitanut vieläkin, mutta hänelle ei annettu enää lisäaikaa, Mäkinen kertoo yhä tuoreesta surustaan. – Tämä on nyt ensimmäinen jouluni yksin. Kun Esko Mäkisen kuoleman jälkeen talon alakerrassa olleet sängyt vietiin yläkertaan, niin alakerran makuuhuoneesta vapautui tilaa. – Lapset sanoivat, että nyt tästä huoneesta ja vanhoista kalusteista tehdään mummon kammari, Kirsti Mäkinen kertoo. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen) Hän kertoo istuvansa mielellään mummon kammarin vanhassa nojatuolissa, kun hän lukee lehtiä, piirtää tai kutoo sukkia. Niitä syntyikin tänä syksynä 20 paria lasten ja lastenlasten joulupaketteihin. Huoneessa on vuoden 54 kalusteista kahden nojatuolin lisäksi keittiön pöytä ja tuolit. Huoneen seinillä, vitriineissä ja pöydillä on Mäkisen Valkeakoski-opistolla tekemää taidetta ja keramiikkaa. Valkeakoskella eletty pitkä elämä näkyy huoneessa ja koko talossa konkreettisella tavalla, koska monen taulun aihe on valittu kaupungin maisemista ja tutuista rakennuksista. Onpa teoksiin tallentunut omia lapsia ja lapsenlapsiakin. Opiskelu ja taide- sekä käsityöharrastukset alkoivat heti vuonna 1987, kun Mäkinen jäi eläkkeelle. Ajatus oli kytenyt jo pitkään. – Kun olin vielä työelämässä, niin sanoin usein miehelleni, että tuleeko sellaista aikaa koskaan, että ehtisin edes virkkaamaan. Mäkinen kävi Valkeakoski-opistoa 23 vuoden ajan. Omaishoidon käytyä raskaaksi opistoharrastuksen määrä väheni ja loppui kokonaan. Miehensä kuoleman jälkeen Mäkisellä meni pitkään, ennen kuin hän teki mitään käsitöitä tai taidetta kotonaan. – Suruajan jälkeen aloitin ensin kutomaan sukkia, muuta en ole vielä saanut aikaiseksi. Keväällä kaikki voi olla toisin. – Tyttäreni sanoi tämän viikon tiistaina, että kyllä sinä äiti sitten taas maalaat, kun tulee valoisampaa.