Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Palovammoiltakaan ei vältytty, kun koululaiset rakensivat suurta hevosta – Heppatyttöjen suurin haave on oma hevonen: ”Minna-Liisa auttaa ensihätään”

– Tässä on Minna-Liisa, esittelevät Mona Granroth ja Milja Kupiainen . Minna-Liisa on suuri leikkihevonen, jonka tytöt ovat itse rakentaneet. Tällä hetkellä se on esillä Valkeakosken kaupunginkirjastossa. – Runko on puusta, ja täytteenä on vaahtomuovia ja vanua. Hevonen on täytetty ja muotoiltu niin, että sen selässä voi istua, Kupiainen kertoo. Hevosen rakentaminen on ollut aikamoinen urakka, eikä haavereiltakaan ole vältytty. – Kun liimasimme hevosen pintaan laikkuja kuumalla liimalla, sain ranteeseen pari palovammaa. Koululaiset ovat uurastaneet hevosen parissa syksystä lähtien Sorrilan koulussa. Rakennusprojekti alkoi teknisen työn tunnilla opettaja Elias Kraftin ohjauksessa. Mukana rakentamassa on ollut myös Meeri Siivonen . Kun teknisen työn jakso päättyi vuoden lopussa, tytöt ovat käyttäneet välituntinsa rakennuspuuhissa. Mistä löytyi kärsivällisyys ja into suuritöiseen projektiin? – Haluaisimme oman hevosen, mutta oikea on liian kallis. Tämä auttaa ensihätään. Minna-Liisaa voimme hoitaa ja harjata, Kupiainen kertoo. – Aiomme ostaa Minnalle ainakin suitset, satulan ja loimen, Granroth jatkaa. Kupiainen ja Granroth harrastavat ratsastusta myös oikeilla hevosilla. Molemmat viihtyvät niin ikään keppihevostelun parissa. Hevosissa viehättää vauhti ja suuren eläimen kauneus. Myös Minna-Liisa saa pian lisää vauhtia. Tytöt aikovat nimittäin laittaa hepan alle pyörät. Sitten Minna-Liisalla pääsee myös ratsastamaan. Hevonen on kirjastossa keskiviikkoon asti. Sitten se lähtee omistajiensa mukana kotiin. – Minna viedään Miljalle kotiin. Minä käyn siellä ratsastamassa, Granroth kertoo.