Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Mikko Huoviala vei mäkipojat viikonlopun treenileirille Lahteen: ”Nyt pitää mainostaa – toivomme mukaan lisää poikia ja tyttöjä”

Valkeakosken Hakan mäen ja yhdistetyn puheenjohtaja ja valmentaja Mikko Huoviala viihtyi kolmen Hakan juniorin kanssa kolmepäiväisellä mäkihyppyleirillä Lahdessa. Mukana olivat Tatu Räikkönen , 12, Tuukka Siiskonen , 9, ja Tatu Siiskonen , 6.  Nämä kolme poikaa innostuivat mäkihypystä viime talvena ja jatkoivat harjoituksia kesäkaudellakin. –  Lahdessa harjoittelimme monipuolisesti kaksi kertaa päivässä. Mäestä tuli noin 50 hyppyä kullekin. Ohjelmassa oli telinevoimistelua ja kuntopiiriä. Leirin valmentajina toimivat maajoukkuetason Olli Muotka ja Kimmo Yliriesto , joten olimme hyvissä käsissä, Mikko Huoviala kertoo. Monet valmentajat ilahtuivat hyvästä osanotosta. – Viime vuonna tällä syysleirillä oli 25 junioria, ja nyt heitä oli 42. Vähän yli kolmannes leiriläisistä oli tyttöjä. Aika hyvä harppaus edelliskerrasta, Huoviala jatkaa. Mäkiä pohjustetaan uuteen kauteen Hakan mäkihypyllä oli muutama todella huono vuosi, mutta kun parina viime talvena hyppäämään päästiin jo marraskuussa ja joulukuussa, se näkyi Eerolan mäkihyppyrillä. – Meillä on nyt neljä pienempää junioria ja pari pidempään mukaan ollut vanhempaa hyppääjää, joista Timo Kääpä harjoitteli viime kaudella tosissaan, Huoviala kertoo. – Lisää mahtuu mukaan sekä poikia että tyttöjä. Käymme vielä Hervannan muovista laskemassa, ja risutalkoissa valmistaudumme kauteen Eerolan mäellä. Koetamme pohjustaa pieniä mäkiä siihen kuntoon, että jo vähällä lumella pääsisi aloittamaan. Mikko Huoviala toivoo sopivaa pöhinää Eerolan hyppyrille. – Nyt pitää mainostaa. Hiihtolomalla se alkaa taas olla liian myöhäistä talvikautta ajatellen, Huoviala tuumii. –  Ehkä saamme innostettua mäelle takaisin myös varttuneempia kavereita, joilla on jo aiempaa kokemusta mäkihypystä. Mäkihyppy on kivaa, kun siihen vielä saadaan sopivasti porukkaa ja sillä tavalla hyvää joukkuehenkeä. Alkuun pääsee pienissä hyppyreissä Mäkihyppyharrastuksen voi aloittaa vaikka alle kouluiässä, jos vain pysyy suksilla ja pystyy niillä joitakin pieniä mäkiä laskemaan. – Yläikärajaa ei ole, mäkihypyn voi aloittaa millä iällä tahansa pienistä hyppyreistä lähtien. Rohkeasti vain mukaan, Mikko Huoviala kannustaa. Lahden leirikisassa Tatu Räikkönen oli mäessä kakkonen. Tuukka Siiskonen sijoittui sekä mäkihypyssä että mäen ja juoksun yhdistetyssä neljänneksi. Tatu Siiskonen oli molemmissa lajeissa kuudes. Jos mäkihyppyä mielii kokeilla ja lähteä harrastukseen mukaan, Mikko Huoviala kannustaa soittamaan hänen numeroonsa 040-098 8649 ja seuraamaan Hakan mäkihyppyä Facebookissa.