Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Viialan teatteri ei ole niin kuuluisa, että kaikkien pitäisi ilman opasteita tietää, mistä se löytyy

Ostin itselleni netissä lipun Viialan teatterissa esitettävään Teetä, vaikka väkisin -näytelmään. Sunnuntaina 12. tammikuuta ajelin hyvissä ajoin Viialaan. Pimeässä oli vaikea löytää Yritys Parkkia, jonka sokkeloissa teatteria esitetään. Lopulta parin uparin jälkeen näin himmeän tienviitan, joten tiesin olevani lähellä kohdetta. Ajoin pimeään pihaan ja aloin katsella ovea, josta pääsisi sisälle. Menin kysymään ohikulkijalta, tietääkö hän missä Viialan teatteri on. Mies osoitti suunnan ja sanoi, että matkaa on 300–400 metriä. Lähdin pimeätä pihaa pitkin etsimään kaivattua ovea. Päädyn rakennusten ympäröimään pihaan, josta ei päässyt eteen, eikä sivulle. Ainoa mahdollisuus oli palata takaisin. Palatessani huomasin, että rakennusten välissä oli vielä toinenkin aukko. Menin katsomaan miltä siellä näyttää. Jes! Siellä erään oven päällä luki Viialan teatteri. Kiiruhdin portaikkoon, vihdoinkin olin löytänyt perille. Ilo löydöksestäni jäi lyhyeksi. Olin myöhässä. Ovi oli lukittu, eikä ovikellon soittoon vastattu. Soitin kotiin palattuani numeroon, jonka löysin netistä. Puhelimessa kerroin seikkailuistani vanhan nahkatehtaan nurkissa. Olen sitä mieltä, että Viialan teatteri ei ole, ainakaan vielä, niin kuuluisa, että kaikkien pitäisi ilman opasteita tietää, mistä se löytyy.