Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Tervetuloa kirjoittamaan, uudet kolumnistit – Myös vanhat tutut jatkavat Valkeakosken Sanomien sivuilla

Paikallislehden tulee olla lukijoidensa näköinen. Meidän julkaisuissamme pitää kuulua niin nuoruuden kuin kokemuksenkin äänen, näkyä erilaiset elämäntilanteet, valinnat ja elämäntavat. Julkaisemme laajasti meille lähetettyjä mielipiteitä, ja toinen keskeinen paikka puheenaiheiden ja kokemusten esiin tuomiseen on vierailevien kolumnistien paikka. Vuoden ja vuosikymmenen alussa on tapana katsoa sekä taaksepäin että eteenpäin ja tarpeen tullen muuttaa suuntaa. Myös Valkeakosken Sanomissa tehdään tässä kohtaa pieniä muutoksia. Meillä aloittaa kaksi uutta kolumnistia, joista ensimmäinen esittäytyy tänään keskiviikkona. Tästä lähtien keskiviikkokolumnisteina vuorottelevat valkeakoskelainen tietokirjailija ja viestinnän ammattilainen Marko Erola sekä Valkeakoskelta maailmalle lähtenyt kirjoittaja ja kolumnisti Johanna Nortesuo . Erola on monelle koskilaiselle tuttu televisiosta, talousalan lehdistä sekä muun muassa kirjoistaan Kirottu kaivos ja Vilpitön mieli. Kirjoittajan uransa hän on aloittanut - missäpä muualla kuin - Valkeakosken Sanomissa. Myös Johanna Nortesuo on kirjoittanut ja kuvannut Valkeakosken Sanomiin, ja tällä hetkellä hän tarkkailee maailmaa lähes toiselta puolelta maapalloa. Meillä on onneksi mahdollisuus sekä aloittaa uutta että pitää kiinni vanhasta. Tutut kolumnistimme Juhani Valli ja Eino "Pötkö" Pohjolainen kirjoittavat jatkossa vuoroviikoin maanantaisin. Valkeakosken Sanomien toimittajat kolumnoivat tästä lähtien aina perjantaisin.