Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Keskustan maisema toi taidekilpailun voiton – Taiteilija on monelle koskilaiselle tuttu kouluvuosilta

Valkeakoskelaiset ovat tehneet valintansa. Lukijat äänestivät Valkeakoski-aiheisen taidekilpailun parhaaksi Anna-Liisa Rannan öljyväriteoksen, joka kuvaa näkymää kanavan rannalta sillalle. Rantaa itseään naurattaa kilpailun voitto. Hän on tehnyt elämäntyönsä luokanopettajana Sorrilan koulussa, ja öljyvärimaalausta hän alkoi harrastaa jäätyään 60-vuotiaana eläkkeelle. Voittoisa teos on maalattu vuonna 2002. Nyt 96-vuotias Ranta on jo jättänyt maalaamisen. – Nykyään minun harrastustani on seurustella kotihoitajien kanssa, he käyvät päivittäin pitämässä minusta huolta, hän nauraa. Taulun maisema ei ole kaukana Sääksmäentiellä asuvan Rannan kodista. – Olen maalannut paljon myös kukka-aiheisia tauluja ja asetelmia, hän kertoo. Töitä on sekä Rannan itsensä että hänen tyttäriensä kodeissa. Anna-Liisa Ranta syntyi Kokkolassa vuonna 1923. Hän valmistui ensin alakansakoulun opettajaksi ja sen jälkeen yläkansakoulun opettajaksi. Opintojen jälkeen Ranta sai työpaikan Valkeakoskelta Sorrilan koulusta 1950-luvun alussa. Koulun henkilökunnan joukosta löytyi myös puoliso, nyt jo edesmennyt opettaja Erkki Ranta. Pari meni naimisiin ja sai kolme tytärtä. Nuorempana Anna-Liisa Ranta maalasi pastelleilla ja vesiväreillä. Hän on ommellut paljon ja käyttänyt luovuuttaan myös puutarhanhoidon parissa. – Meillä oli omakotitalo Raiskionkadulla, siellä minulla oli puutarha, Ranta kertoo. Moni entinen oppilas saattaa muistaa hienot askartelut, joita Rannan opissa Sorrilassa valmistui. Kun Ranta jäi eläkkeelle, hän opiskeli öljyvärimaalauksen tekniikan alan kirjoista. Sittemmin hän meni työväenopistoon Timo Pajusen oppiin. – Olin ahkera kursseilla kävijä, Ranta muistelee. Kuvataide on ollut hänen elämässään pienestä asti. – Olen harrastanut piirtämistä lapsesta saakka. Nyt ihan harmittaa että olen heittänyt pois teokset, joita pikkutyttönä lastentarhassa askartelin, niitä olisi vieläkin hauska katsella, hän sanoo. Työn lähetti Valkeakosken Sanomien kilpailuun tytär Ulla-Maija Ranta . Hän on ylpeä äidin voitosta. – Äiti ei ole itse koskaan omia taitojaan kehunut, mutta minun mielestäni hän on taitava. Vaikka aina työ- ja perhe-elämältä ei ole jäänyt omaa aikaa, luovuutta on sitten toteutettu muuten, puutarhassa ja opetuksen parissa. Se on mielestäni hyvä esimerkki äitini sukupolven elämäntavasta, Ulla-Maija Ranta sanoo. Äänet jakautuivat finalistien kesken Valkeakosken Sanomat alkoi alkuvuodesta kerätä kuvagalleriaa Valkeakoski-aiheisesta taiteesta. Lukijat lähettivät mukaan yli 30 erilaista taideteosta, jotka kuvasivat eri puolia kaupungista. Näistä töistä Sanomien toimituksen raati valitsi ensin kahdeksan finalistia, ja niistä lukijat valitsivat leikkimielisessä äänestyksessä suosikkinsa. Äänet jakautuivat kaikkien finalistien kesken. Eniten ääniä, 26, sai Anna-Liisa Rannan öljyväriteos Näkymä kanavan rannalta sillalle. Työn lähetti kilpailuun Ulla-Maija Ranta. Toiselle sijalle ylsi 21 äänellä Jaana Nuorelan kilpailuun lähettämä Valkeakosken logo- kilpailun voittajatyö vuodelta 1967, tekijä Paula Huoviala . Kolmanneksi 16 äänellä tuli Kirsti Jokisen maalaus Voipaalan kartanosta. Teoksen lähetti kilpailuun Olli Jokinen .