Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Hakan hiihtäjä Iiro Uusitalo ehdolla PM-ladulle Faluniin – Nuorisohiihdot on siirretty

Valkeakosken Hakan nuorista vain osa on päässyt aloittamaan kilpailukautensa, mutta edes jotkut kilpailut on saatu aikaiseksi. Poikien 18-vuotiaiden sarjassa Iiro Uusitalo hiihti Keuruun PM-katsastuksissa yltäen sarjassaan sprinttikisan kolmoseksi. Näin ollen Iiro on ehdolla Pohjoismaiden mestaruuskisoihin Faluniin. Hakan hiihdon alkanut kilpailukausi on ollut yhtä vaihteleva kuin eteläisen Suomen säätila. Iloisia asioita on kuitenkin jo ehtinyt tapahtua. Sonja Leinamo varmisti paikkansa nuorten olympialaisiin Lausanneen, jossa kisat hiihdon osalta alkavat 18. tammikuuta. Kisoihin oli ehdolla myös Fanny Kukonlehto , mutta hyvän alkutalven katkaisi ikävä loukkaantuminen. Nyt kuitenkin Fannynkin osalta näyttää paremmalta, hän pääsi aloittamaan koulukäynnin Sotkamon hiihtolukiossa heti loppiaisen jälkeen. Rasittava liikunta on edelleen kiellettyä, mutta valoa on tunnelin päässä. Vuokatissa on tukena ja seurana isosisko Hilda Kukonlehto , joka myös vahtii, ettei Fanny hyppää suksille ennen lääkärien lupaa. Nuorisohiihdot siirretty Hiihtoväki on saanut 7. marraskuuta alkaen saanut nauttia Korkeakankaan laduista ja niitä on tultu kiertämään kauempaakin. Hyviä kilpailuja ovat hiihtäneet myös Hilda Kukonlehto sekä Kytäjän sisarukset Nea ja Nora , jotka ovat nostaneet tasoaan viime kaudesta. Hakan nuorimmat eli Pantterit ovat keleistä huolimatta jaksaneet käydä keskiviikkoisin harjoituksissa, ja nyt lumien odotus on Panttereiden suurin toive. Kelien vuoksi Haka päätti siirtää Valkeakosken Nuorisohiihtoja kahdella viikolla eteenpäin, joten uusi kisapäivä on keskiviikko 29. tammikuuta kello 18 alkaen. Nämä kisat ovat kaikille avoimet, ja sarjoja on 6–18-vuotiaille tytöille sekä pojille. Hiihtotapa on vapaa, ja kaikki osanottajat saavat palkinnon.