Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Huolestuneet veneilijät ottivat kansanedustaja Pauli Kiuruun yhteyttä – Nyt hän jätti eduskunnassa kirjallisen kysymyksen järvivesien korkeudesta

Valkeakoskelainen kansanedustaja Pauli Kiuru (kok) on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen järvien vesienkorkeuksista. Kysymyksen on hänen kanssaan jättänyt perussuomalaisten kansanedustaja Veijo Niemi . Kiurun ja Niemen lisäksi kirjallisen kysymyksen on allekirjoittanut Pirkanmaan vaalipiiristä 13 kansanedustajaa. Kiuru tiedotti asiasta perjantaina, jolloin kysymys jätettiin. Hän kertoo tiedotteessa, he päättivät Niemen kanssa toimia yhdessä, koska sama vesireitti on heille yhdistävä tekijä. Kiuru kertoo saaneensa yhteydenottoja huolestuneilta veneilijöiltä ja kesämökkeilijöiltä. Hänen mukaansa useiden järvien vedenkorkeudet ovat laskeneet ennätysalhaisiksi. Kirjallisessa kysymyksessä Kiuru ja Niemi kirjoittavat, että esimerkiksi Kokemäenjoen vesistön isoista järvialtaista ainakin Roine, Mallasvesi, Vanajavesi, Pyhäjärvi ja Näsijärvi ovat olleet huomattavasti normaalia alemmalla tasolla. Heidän mukaansa vesivaroja ei ole kertynyt järviin riittävästi. Vajeen paikkaaminen vaatisi reippaita sateita, mutta myös joustavaa vesistöjen säännöstelyä. – Jokainen voi itse nähdä, että ongelmia on. Kuivuudesta ja matalasta vedenkorkeudesta johtuvat kielteiset vaikutukset vaikuttavat virkistyskäyttöön, elinkeinojen harjoittamiseen, eläimistöön ja ympäristöön, Kiuru sanoo. ”Kattava selvitys tehtävä” Vesiä säännöstellään pato- ja voimalaitosrakenteilla. Kiurun mukaan on ilmeistä, että olemassa olevat säännöstelyluvat vastaavat huonosti muuttuneisiin olosuhteisiin. Monet luvista ovat 50–60 vuotta vanhoja. – Asia vaatii kattavaa selvitystä ja lupien kokonaisvaltaista tarkastelua. Siihen ei ole toistaiseksi ollut mahdollisuuksia. On tehtävä kokonaisvaltainen tarkastelu, tarvittaessa joustavoitettava lupia ja muutettava jopa lainsäädäntöä. Kiuru tiedottaa, että kysymyksen vastaaja on todennäköisimmin maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk). Vastaus kirjalliseen kysymykseen annetaan 21 päivän kuluessa siitä, kun kysymys toimitettiin valtioneuvostolle.