Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

”Siskolleni aviomies, vaimolleni farkut, minulle moitteet Herbert Katzilta” – Lukijamme lähettivät hersyviä muistojaan Rytmiriihestä

Valkeakosken Sanomat pyysi viime viikolla lukijoita kertomaan muistojaan Vanhankylän entisestä tanssilavasta eli Rytmiriihestä. Lava ja lähialue ovat nousseet esiin, sillä Valkeakosken kaupunki suunnittelee uusia pientalotontteja Länsi-Lintulan pohjoispuolelle. Aluetta kutsutaan Tanssilavan alueeksi, ja sinne kaavoitetaan kymmeniä tontteja. Tanssilavan alue on saanut nimensä paikalla sijainneesta Vanhankylän entisestä tanssilavasta eli Rytmiriihestä. Se oli etenkin 1960-luvulla niin suosittu tanssipaikka, etteivät kaikki halukkaat mahtuneet tanssi-iltoina sisälle. Lava on poistunut maisemasta kymmeniä vuosia sitten, ja sen paikalla on nykyään omakotitalo. Tässä jutussa on kaksi muistoa vuosikymmenten takaa. Onko sinulla lisää muistoja tai peräti valokuvia Rytmiriihestä? Voit lähettää niitä toimituksen sähköpostiin (toimitus.valkeakoskensanomat@almamedia.fi). Veikko Lehtosen muistoja Rytmiriihestä ”Siskolleni aviomies, vaimolleni farkut, minulle moitteet Herbert Katzilta. Legendaarisen tanssipaikan, Rytmiriihen tiimoilta löytyy kotipiiristä useampikin muisto. Nuorin siskoni Leila löysi tansseista tulevan puolisonsa tai ehkä niin päin, että tämä tuleva puoliso löysi Leilan. Tuli kumartamaan ja mieltyi löytöönsä niin, että halusi perustaa perheen. Pääsivät asiasta yhteisymmärrykseen ja pian perheeseen kuului myös kaksi reipasta poikalasta. Vaimoni, silloin vielä tuleva ja minulle tuntematon, voitti tansseissa järjestetyissä arpajaisissa itselleen farmarit. Ne olivat koulua käyvälle ja vähissä varoissa elävälle Maritalle todella onnenpotku. Minä en käynyt tanssimassa tuohon aikaan mutta tansseja kyllä hiukan soitin, tai paremminkin lauloin. Yhteiskoululla toimi 60 -luvun alussa viisihenkinen tanssiorkesteri, jossa soittivat Olli Urrila, piano, Tapio Innamaa ja Juha Niemelä, kitara, Mikko Aaltonen, basso ja Veikko Lehtonen, vokalisti (VS:n kuvateksti). Tälle pohjalle rakennettiin kertakäyttöön toinenkin orkesteri, jonkinlainen kitaraorkesteri. En muista, olivatko kaikki em. soittajat siinä mukana, mutta useimmat kuitenkin. Melkein kaikilla pojilla oli takanaan soitto-opintoja ja osaamista. Minusta tehtiin kyseenalaisin perustein komppikitaristi. Yhtyneitten metsänperkuutöissä tienatuilla rahoilla olin ostanut Landola vitosen Tampereen Westerlundilta, mutta siihen aikaan soitin vain korvakuulolta Delfiinipoikaa ja muutamia muita kappaleita, kitarankieli kerrallaan. Urrilan Olli opetti minulle kolme duurisointua ja sitten harjoiteltiin uudessa orkesterissa neljä tai viisi ajankohtaista kappaletta. Ensimmäinen ja viimeinen keikka oli Rytmiriihelle. Enimmän ajan tuosta illasta oli äänessä vetonaulaksi hankittu Herbert Katz joukkoineen. Epäilemättä nämä tuontisoittajat soittivat hyvin, vaikka en sitä muistakaan. Olihan Katz joka tapauksessa ajan suuria nimiä Suomessa. Meidän tehtävämme oli soittaa Katzin orkesterin ensimmäisellä tauolla ja niinpä me soitimme ne kappaleet, joita olimme harjoitelleet. Suosio oli niin valtava, että orkesterin osaajat halusivat nauttia siitä vielä toisen tauon verran ja vielä kolmannenkin, kappaleita kun heillä riitti. Komppikitaristin eväät oli syöty jo ensimmäisellä tauolla, mutta ei auttanut. Piti vain jäljitellä soittamista, mutta niin varovasti, etteivät sormet vain osuneet kieliin. Kaikesta huolimatta suosiota riitti ja kiitosta sateli – paitsi Katzilta. Kun soittimia pakattiin lavalla keikan jälkeen, kaksi soittokuntaa rinnakkain, koulupoikien orkesteri sai kuulla kitkerän arvion osaamisestaan. Ei Katz meille suoraan purkautunut, kunhan vain jupisi niin, että mekin kuulisimme. Komppikitaristi sai erikoismaininnan, eikä syyttä." Veikko Lehtonen vokalisti vaan ei kitaristi (juttu jatkuu kuvan jälkeen) Näin muistelee Tuula Koskinen (Kykkänen) "Kuvan takana on päiväys 20. elokuuta 1963, Tigers. Olin jokseenkin vakiasiakas parin kesän aikana Rytmiriihen lattiaa kuluttamassa. Pidin liikuntamuodosta intohimoisesti. Enkä suinkaan ollut ainoa koskilainen, joka harrasti tätä liikuntamuotoa, sillä tanssipaikka oli aina niin täynnä, että jos heinäseipään olisi laittanut tanssin alkaessa meidän joukkoomme, niin tuskin se olisi päässyt kaatumaan lattialle. Tansseissa oli tapana arpoa pääsylippunumeroiden perusteella, kuka olisi se onnellinen, joka pääsisi käymään Tukholmassa. Olin toki päässyt näkemään kaupungin ns. Palma-matkoilla, mutta olisihan se ollut loistava tilaisuus saada ilmainen matka kyseiseen kaupunkiin. Kuinka ollakaan arpa suosi minua 20.8.1963 ja olin riemusta revetä. Pettymys seurasi heti, kun ilmoitettiin, että en pääsisikään Tukholmaan, vaan sen sijaan minulle lahjoitettiin tanssejamme musisoinut orkesterin kuva ja Fazerin suklaalevy. Pettymyshän se oli, mutta suklaa varmaankin maistui." Terveisin Tuula Koskinen (Kykkänen)