Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Ei laulua eikä tanssia - kesäkatsojille valmistuu taas kaksi ennennäkemätöntä pienoisnäytelmää

Mikä se sellainen kesäteatteri on, jossa ei lauleta eikä tanssita? Sellainen harvinaisuus löytyy aivan kotinurkilta, sillä ryhmä valkeakoskelaisia teatteriharrastajia luottaa jo toista kesää peräkkäin puheeseen ja lämpimän terävään huumoriin. Ryhmän toiminta on muutenkin omintakeista, sillä se esittää kaksi pienoisnäytelmää yhden illan aikana. Molemmat näytelmät ovat lisäksi kantaesityksiä. Kaikki alkoi viime kesän ennakkoluulottomasta kokeilusta. Marko Itkonen käsikirjoitti ja ohjasi kaksi uutta pienoisnäytelmää, Mööpelin palikat ja Kivi . Esityspaikaksi ryhmä sai nostalgiaa huokuvan vanhan työväentalon Kauppilanmäen museoalueelta. Näytöksiä päätettiin järjestää kahdeksan, vaikka yleisömäärää ei uskallettu arvailla. – Se oli yllätys, että esitykset täyttyivät eikä kaikkia voitu ottaa sisään. Viime kesän pienoisnäytelmiä on jälkikäteen esitetty yhdessä Valkeakosken kaupunginteatterissa ja lisäksi molempia näytelmiä on esitetty erikseen, Itkonen kertoo. – Meillä oli sellainen nöyrä ajatus, että jos tekeminen tuntuu kivalta ja mielekkäältä, voimme jatkaa tulevina kesinä. Kulttuurin monitoimimies alkoi jälleen kirjoittaa, ja lopputuloksen näemme kesällä. – Ei ollut itsestään selvää, että teemme tänäkin vuonna kaksi pienoisnäytelmää. Moni katsoja kuitenkin kehui sitä, että yhden illan aikana esitettiin kaksi hyvin erilaista näytelmää. Päätimme pitää perinteestä kiinni, Itkonen sanoo. Parodia ja tragikomedia Tulevan kesän teatteri-illoissa nähdään kaksi uutta pienoisnäytelmää, Sata syytä istua puussa sekä Isäs oli . Sata syytä istua puussa on syntynyt sosiaalisen median avulla. Itkonen toivoi ihmisiltä ajatuksia, mistä syystä he voisivat istua puussa ja mitä he siellä tekisivät tai ajattelisivat. Tuli kymmeniä tekstejä, ei niinkään tarinoita, mutta juonettomia ajatuksia. – Minua houkutti ajatus siirtää tavalliset tapahtumat väärään paikkaan. Odotin leikkimielisiä kirjoituksia, mutta sainkin paljon syvällisiä pohdiskeluja. Kirjoitusvaiheessa tuntui vaikealta käyttää materiaalia niin, että kirjoittaja voi vielä tunnistaa sen omakseen. Pienoisnäytelmän teemoiksi nousi ajankohtaisia ilmiöitä, niin vanhustenhoidosta kuin digitalisoitumisesta. Syntyi parodia, joka osoittaa, mitä kaikkea ihminen onkaan valmis tekemään säilyttääkseen kasvonsa. – Näytelmässä on kolme roolihahmoa. Uskon, että näytelmä on mieleen, jos tykkää standupista ja oivaltavasta huumorista. Jos ei, niin tässä on monta hyvää hahmoa, Itkonen sanoo. Isäs oli  -pienoisnäytelmää työryhmä luonnehtii perinteiseksi puhenäytelmäksi ja tragikomediaksi. Siinä pohditaan, onko saman kodin lapsien kohtalo ennalta määrätty vai voiko omilla valinnoilla vaikuttaa tulevaisuuteensa. Tarina kertoo kahdesta sisaruksesta, jotka saapuvat entiseen pieneen kotikyläänsä tyhjentämään kuolleen äitinsä asuntoa. Vanhat tavarat palauttavat naiset lapsuuden tapahtumiin 90-luvun kynnykselle. Nykyajasta piipahdetaan muistojen kautta menneisyyteen. Kymmenen näytöstä Teatteriryhmä on harjoitellut näytelmiä vuoden alusta lähtien. Ensin valmisteltiin Sata syytä istua puussa, nyt vuorossa on Isäs oli. – Meillä on todella hyvä ryhmä, yhdessä tekeminen on ollut hauskaa ja näyttelijät ovat uskaltaneet heittäytyä ja tuoda omia ideoita mukaan. Vaikka olemme ystäviä, näyttelijät ovat suostuneet hyvin ohjattavikseni ja antaneet myös palautetta käsikirjoituksesta, Itkonen sanoo. Ryhmä uskoo, että yleisön odotukset ovat korkealla, sillä viime kesän näytelmät saivat niin hyvän vastaanoton. Sen perusteella myös ryhmän omat odotukset ovat korkealla, vaikka samalla uusien näytelmien vastaanotto jännittää. Tänä kesänä näytöksiä on kymmenen. Vanha työväentalo esityspaikkana asettaa omat rajoitteensa, sillä kerralla katsomoon voidaan ottaa vain 60 katsojaa. Kesän 2019 teatteri-illat sisältävät kaksi pienoisnäytelmää. Molemmat on käsikirjoittanut Marko Itkonen, joka myös ohjaa näytelmät. Sata syytä istua puussa on lämmin parodia ihmisten maailmasta. Rooleissa Mira Flinkman, Lauri Heinonen ja Janne Kulosaari. Isäs oli on tragikomedia olkatoppausten takaa. Rooleissa Mira Flinkman, Ulla Huoviala-Kääpä, Janne Kulosaari, Katja Sillanpää ja Pauliina Syrjälä. Kantaesitys 27. kesäkuuta Kauppilanmäen museoalueen työväentalossa. 10 esitystä kesän aikana.